Kuulumisia, kuvia yms 2017-19

10.1.-17

Pennut kasvavat ja kehittyvät hyvin :) Melkoisen äänekäs ja vauhdikas pikkukoiralauma jälleen. Jaloilleen noustiin jo ennenkuin silmät edes aukesivat alle kaksiviikkoisinaja muutenkin uteliaisuutta ja menohaluja on riittänyt. Nyt kun ollaan jo maisteltu isojen ruokaakin harjoitellaan ahkerasti myös laatikkosiisteyttä (opetan pennut koska helpottaaniin paljon siisteyden ylläpitoaloppupentuajan)Yritän alkaa laitella alustavia kuvauksia yksilöittäin O-pentueen omalle sivulle, kuvia ja videoita olenkin aina silloin tällöin laitellutkin,

25.1.

Pentuja on käyty ahkerasti katselemassa ja vierailijoita riittänyt viimeisen reilun viikon aikana, niin tulevia omistajia kuin muitakin. Reippaita pentuja, ovat kaikki kehuneet :)

Vihdoin alkaa myös olla selvillä mikä pentu minnekin muuttaa tulevina viikkoina. Ja se omakin on valittu, eikä mitenkään tieteellisesti tai testien perusteella... Seuraavassa kertomus kyseisestä prosessista:

Kuinka vaikeaa voi pennunvalinta olla ja kuinka helposti ja nopeasti se voikaan tapahtua.

Tässä kerron pentulaatikon laidalta miten se totuus on asiassa, josta pentua katsomaan ja valitsemaan tulevat ajattelevat: Helppoahan se kasvattajalle itselle on kun voi ja saa tarkkailla pentuja koko ajan.

No kun ei se ole. Meillä oli tuossa viisi hienoa narttupentua, joista vain yksi pitäisi jotenkin valita kotiin jäämään. Ja kolme tosi upeaa ja hienon luonteista urostakin oli sekoittamassa etenkin perheen miesväen päitä ja pakkaa, mutta olin itse tiukkana; pojat eivät kuulu vaihtoehtoihin, piste.

Meitä valitsijoita oli minun lisäkseni Marko ja kaksi kouluikäistä poikaa, eikä sekään edes auttanut yhtään asiassa.

Sanottakoon tässä myös, että tämä koko pentue oli tosi tasainen luonteiltaan ja intensiivisellä tarkkailulla ja kaikennäköisillä pikku testauksilla esiin kaivetut erot yksilöiden välillä olivat hyvin pieniä, eikä joukossa ollut yhtään varsinaista selvää pomottajaa tai perässä hiihtäjää.

Ne viisi narttupentua olivat työnimiltään: ”Ykkönen”, ”Kakkonen”, ”Kolmonen”, ”Yksipilkku” ja ”Kolmipilkku” eli ihan vaan syntymäjärjestyksen ja ulkoisten tuntomerkkien mukaan alussa annettuja.

”Ykkönen”: Jo heti syntymästään lähtien miellyttänyt kaunis, ryhdikäs ja tomera tyttö, jolla kivasti valkoista naamassakin. Liiankin kaunis? Ja tietää sen itsekin? eli pikkuisen lady-prinsessa elkeitä havaittavissa aina väliin, jotka epäilyttivät meitä aavistuksen, kun mieleemme tuli silloin Miska, kotona oleva 11 vuotias sellainen lady-prinsessa-tapaus. Jos Miska ei olisi tuossa muistuttamassa kuinka ärsyttävä tuollainen diiva-neito voi joskus olla, emme varmaan olisi epäröineet tämän kohdalla sitäkään vähää kuin nyt. Tähän todettakoon että makuja on monia ja meitä monesti ärsyttänyt Miskan diivailu oli monen muun mielestä vaan arvostettavia hienon naisen elkeitä. Toisaalta ei tässä ”Ykkösessä” ehkä kuitenkaan niin voimakkaita oireita prinsessamaisuudesta ollut kuin Miskassa ja olihan se oikein reippaan ja toiminnallisen oloinen ja muutoin luonteeltaan keskimääräisen tasapainoinen ja sopusointuisen oloinen pentu eli todellinen vaihtoehto meille kuitenkin loppuun saakka.

”Kakkonen”: Syntyessään kooltaan yli puolen kilon monsteri, joka lisäksi ahne ja määrätietoinen. Ah niin tutun oloinen ulkoisesti ja osalta luonteenominaisuuksiltaankin, äitinsä tytär ja äidinäitinkin. Ulkoisesti miellyttää tuollainen romuluinen tumma työkoiran näköinen ja kuitenkin samaan aikaan niinkin menevä ja ketterä. Isokokoisena otettiin monesti vähäksi aikaa syliin pienenä kun muut alkoivat imeä, ettei rohmunnut liikaa ja jyrännyt kaikkia muita aina nisiltä pois. Oppi tai ehkä luontaisestikin viihtyi hyvin sylissä ja vaati sitä myös ja muutenkin oli kovasti ihmisten ja etenkin lasten perään. Kun oli vielä lisäksi hyvin leikkisä ja usein eteen istuen tapitti suoraan tummilla nappisilmillään huomiota kerjäten, ei varmaan mikään ihme että oli lasten suosikki. Oli tämä kyllä muutenkin moneen kertaan ykkössijalla kotiin jäämässä, pidettiin vähän kuin varmana nakkina, kun oli tuttua tyyppiä ja siksi turvallisen tuntuisena vaihtoehtona.

”Kolmonen”: Sanoin aluksi että tuo ei ainakaan meille jää, kun on tuollainen huonosti syövä ruipelo kuikelo ja sillä tuntuu jumittavan välillä pahemman kerran, kun jää miettimään muiden jo mennessä. Tämäpä kuitenkin jo viikon-parin iässä monesti kiipesi itse syliini, ollessani siivoamassa tai hoitamassa pentuja, jopa niin että jätti muut imemään emoa ja nuoli sitten antaumuksella minua ja silmien auettua tuijotteli suoraan silmiini kuin sillä olisi ollut asiaa. Marko totesikin monta kertaa, että se on toista mieltä päätöksestäni ja yrittää selvästi tehdä vaikutusta minuun ja saada mieleni muuttumaan. No piankos se siinä onnistui ja oli todettava sen olevan vaihtoehto myös, vaikka olikin hiukan omituinen otus. Se ei edelleenkään monesti viihtynyt toisten pentujen kanssa riehumassa, vaan saattoi pistää maate ja muut rähjäsivät jopa sen päälläkin. Toisaalta se oli muutoin reipas ja ryhdikäs, sekä uteliaasti ja rohkeasti pentujen etunenässä aina tutustumassa talon eri kolkkiin aina kun vain pentulasta pääsi. Varsin arvoituksellinen tapaus, mutta kuitenkin yksi vahvoista ehdokkaista siitäkin syystä, että meidän tyttökoirien välit eivät nyt ole järin hyvät ja lisäongelmia ei kaivattaisi ja tällainen riitoja välttelevä tyyppi voisikin olla varsin sopiva tähän hetkeen.

”Yksipilkku” Kivan oloinen hiukan rauhallisemman puoleinen tytteli, joka kuitenkin toisaalta määrätietoisen oloinen. Oli aluksi miellyttävän ja tasapainoisen oloisen luonteen puolesta yksi ehdokas meillekin, mutta valikoitui pois joukosta niinkin mitättömästä perusteesta, kuin väri. Täällä Etelässä oli taaskin ollut hirveää kurakeliä koko alkutalvi aina tammikuulle saakka. Piha tosi kurainen, koirat koko ajan kuraisia ja me laiskoja puhdistelemaan kuraisia koiruuksia. Tämä tyttö on pohjaväriltään vaalein, vaikka siis päistärikkö tästäkin tulee, mutta pilkutus näyttäisi olevan sen verran harvaa että valkeaakin varmasti jää näkyviin eli olisi meillä todennäköisesti ainakin osan vuotta harmaanbeige mustilla pilkuilla... Ei muuta vikaa.

”Kolmipilkku”: Pieni mutta sinnikkään oloinen. Luonne vain voimistunut viikkojen kuluessa ja osoittautunut olevan sanonnan ”pieni ja pippurinen” mukainen. Haastoi usein muita nahisteluihin ja muutoinkin todella luonteikkaan ja aktiivisen oloinen asiassa kuin asiassa. Toisessa koiratilanteessa olisimme saattaneet jopa hakea tällaista tyyppiä, mutta nyt emme halua enempää hankaluuksia tyttöjen kesken ja tämä tyttö valikoitui liiallisen luonteensa perusteella pois ehdokkaista. Ansioihin tälle mainittakoon kuitenkin, että jo ensimmäisessä ja seuraavissakin siipi kokeiluissa nappasi siiven empimättä heti ja kantoi häntä pystyssä, eikä luovuttanut muille. Pienestä koostaan huolimatta tuli aivan yhtälailla esteiden yli ym kuin isommatkin ellei jopa paremmin eli ketterä ja nopea. Hyvin aktiivinen ja toiminnalinen tyyppi, jonka kanssa ei varmasti tule tylsää ja jolla varmasti riittää työintoa.

Eli valinta oli vaikeaa ja oli ollut ihan tuskaa jo saada raakattua vaihtoehdot edes kolmeen. Pennut jo lähes viisiviikkoisia ja tulevat omistajat käyvät katselemassa ja valitsemassa omia suosikkejaan ja itsellä ei ole minkäänlaista päätöstä kuka heistä kotiin jää. Marko pysyi tiukkana että vain yksi saa jäädä, vaikka lasten kanssa tuskailtiin, ettei pystytä päättämään ja haaveiltiin kahdestakin.

No se päätös voi syntyä hyvinkin nopeasti ja olla aika pienestä kiinni ja pentu voi asian itse oikeastaan päättää tai ainakin voimakkaasti edesauttaa päätöksessä.

”Kolmosen” päästin pentulasta sillä kertaa, kun aloimme itse syömispuuhiin keittiössä. Päästimme monesti vuoronperään 1-3 pentua kerrallaan leikkimään ja juoksentelemaan taloon vapaaksi ja samalla tietysti tarkkailtavaksi. No se ”Kolmonen” suuntasi suoraan keittiöön, huomasi Tirpan (ve laika) leijonan (pitkä plyyssiraato-pehmolelu), nappasi sen suuhunsa ja lähti kantamaan päättäväisen näköisenä pää ja häntä pystyssä. Kantoi useamman kerran määrätietoisesti ja rauhallisesti edestakaisin eteisen ja keittiön välillä, käyden välillä patsastelemalla ylpeän näköisenä leijona suussa roikkuen Nellille ja Miskalle. Eikä kertaakaan pudottanut lelua, vaan kun astui päälle, pysähtyi, peruutti ja jatkoi pää vinossa taas eteenpäin lelu vakaasti suussa. Minä olin myyty. Joo tiedän, ei tuo nyt varsinaisesti mitään merkkaa, mutta jos pentu nyt päivää vajaa viisiviikkoisena päättää antaa spontaanisti tuollaisen yli viiden minuutin työnäytteen, vielä tuoden häntä hurjasti vipattaen minullekin saaliinsa näytille, on se kyllä nyt riittävän näytön antanut ja paikan tässä perheessä ansainnut. Varsinkin kun tämä oli jo toinen kerta kun se näkee erityistä vaivaa saadakseen mahdollisuuden jäädä perheeseemme. Lisäpisteitä ”Kolmonen” keräsi heti edellisen näytön perään, kun Marko läpsytteli jalkojaan pöydän alla, niin se heti korvat hörössä skarppina etsi innokkaasti kunnes löysi mistä ääni oikein tulee ...ja silloin Markokin taisi olla myyty. Eli se päätös syntyi lopulta ihan muutamissa minuuteissa ja nyt me sitten katsomme mitä tuosta mysteeripennusta kehkeytyy.

Aiemmat kokemukset oman pennun valinnan vaikeudesta ovat samansuuntaisia eli taannoin Miskakin vähän kuin salaa jättäytyi meille ja asiasta ei ollut täyttä varmuutta ennenkuin viimeinenkin sen siskoista muutti omaan kotiinsa. Vain Nellin valinta oli helpohkoa, kahdessa nartussa kun ei ollut paljoa valinnanvaraa ja olivat luonteiltaan keskenään hyvin erilaiset.

Niin ja nyt kun tuota ”kolmosta” seuraa hiukan eri tavalla kuin aluksi, niin ehkäpä sillä ei jumittanutkaan aina kuupassa kun se jäi sivuun riehunnoista, vaan se vain harkitsi ja mietti kannattaako. Kyllä sekin aina välillä leikkii muiden kanssa, mutta pahimmista rähinöistä se tuppaa vetäytymään. Kun taas pikkuinen ”kolmipilkku” on ehdottomasti aina mukana tai ainakin menossa mukaan, jos jossakin tapahtuu...

Ja se nimi sitten: Lapset olivat jo pari viime viikkoa kutsuneet tuota ”kolmosta” oikosuluksi ja oikariksi sen hassunkäytöksen vuoksi ja minähän en moista nimeä viralliseen rekkariin suostu laittamaan. Mietin ja ehdottelin kaikennäköisiä muitakin vaihtoehtoja ja yllätys yllätys kompromissina Oikari(ina) siitä nyt sitten kuitenkin tulee; Tarmokas Oikariina ja minä kyllä sanon ”Riina”.

31.1.

Eilen olin pentukatraan kanssa eläinlääkärireissussa ja oikein reippaita olivat jokainen, eivät ujostelleet yhtäänja kaikki kaikillakunnossa. Samalla saivat kukin mikrosirut.Automatkoillavain jonkin verran ääntä pitivät välillä, ei tietysti ollut kivaa joutua häkkiin kylmään autoon... Kotona saivat vielä temmeltää pihalla melko tovin ennen päiväunia. Tosin en tiedä olivatko kakarat yhtään sen väsyneempiä, vaikka oli muka kaikenlaista jänskää ollutkin. ...Kasvattaja alkaa itse kyllä olla jo melko väsy ;), eikä Nellistäkään juuri ole apua, päinvastoin,kun sen mielestä pennut ovat vielä pikkuvauvoja ja niitä pitää muka imettää ja hoitaavähänväliä ja nuolla niidenpissojakin vieläyms.Sen mielestä niitä pitääöisinkin käydä herättämässä syömään ja sitten minäherään ja nousenestämään ja rauhoittamaan pennut takaisin nukkumaan ja telkeän Nellin takaisin useamman oven taakse pennuista... Eli meillä vieroitusta tekee (taaskin) kasvattaja, eikä emällä itsellään ole aikomustakaan sellaiseen.

Eilen illalla sai Riina ensimmäisenä tutustua Tirppaan lähemmin, mutta hiukan sitä kyllä pelotti kun Tirppa olisi niin kovin halunnut leikkiä ja sen leikit ovat aika raisuja. Tänään onkin jo useampi pentu saanut olla hetken Tirpan kanssa, osaaon jänskättänytvähänenemmän ja osa ollut hyvinkin uteliaana ja reippaana tutustumassatuohon hiukan erinäköiseen isoon kakaraan. Tirppa tuntuu kyllä kovasti olevan innoissaanuusista leikkikavereista ja sitä täytyykin rauhoitella ja hillitä välillä ettei pikkuiset pelästy liikaa sen innokkuutta.No parempi näinpäin ja toivon mukaan tulevat sitten jatkossakin Riinan kanssa toimeen, niin voivat tarhailla yhdessä ja riekuttaa toisiansa.

20.3.-17 Riina ja Oda pellolla hankikannolla juoksentelemassa

22.3.2017

Pennuista suurin osa muutti luovutusiässä omiin koteihinsa ja ovat olleet kuuleman mukaan hyvin reippaita. "Oda" on vielä täällä Riinan seurana koska Norjaan muutto edellyttää rokotuksia ja varoaikaa, mutta kohtapuoliin Odankin lähtö on edessä. Omissa kodeissa pennut ovat opiskelleet kuka mitäkin ja ainakin osa on jo hyvinkin taitavia ja osaa vaikka kuinka paljoneri käskyjä.

Kaikennäköistä on tähän väliin sattunut ja tapahtunut meilläkin. Oda loukkasi luovutusiässä takajalkansa sisarusten kanssa riekkuessa (kasvupiste reisiluun yläpäästä irtosi) ja jalka oli tukipaketissa jonkin aikaa,mikä ei vilkkaan pennun kanssa ollut ihan helppoa, mutta jalka parani onneksi hyvin ja nopeasti ja on ollut jo hyvän aikaa aivan kunnossa.Riinan kanssa ovat aiheuttaneet täällä kaikennäköistä muuatkin säpinää ja ovat todella vauhdikkaita ja rohkeita pentuja jauhkarohkeiden seikkailujen seurauksena meillä oli reilu pari viikkoa sitten melkoisia kauhunhetkiäkin ja tuli haravoituapuolikylääkin läpikotaisin kun Riina oli kadoksissa puolitoista vuorokautta.Oltiin jo lähes varmoja että jokeen koskeenoli hukkunut, kun ei mistään löytynyt ja joenrantaa ylävirtaanoli tytöt seikkailleet ja eksyneet. Kuin ihmeen kaupalla Riina löytyi kuitenkin täysin kunnossa ja aika läheltä kotiakin (n.0,5km)ja selviytymistaitoja ja itseluottamusta oli reissussa hankittu roppakaupalla. Sen jälkeen ollaan hiukan käyty pentujen kanssa käveleskelemässä lähiseudulla eri suunnilla, etteivät ainakaan samalla tavalla eksyisi, vaan osaisivat kotiinkin tulla jos pihamaalta sattuisivat poistumaan.

Tirppa on ollut hyvä leikkitäti pennuille ja hyvin äidillinenkin. Harmi vaan, että Tirppa ei itse tule pentuja saamaan, koska sen jalostuskohtalo sinetöityi röntgenissä. Lonkat ovat sököt ja alkavaa nivelrikkoakin jo.Sieltä löytyi siis selityskin, kun se alkaa ontua kovemmassa rasituksessa ja nytsen käyttöäkin siis kevennetään ja mm. vedättäminen saa jäädäja katsotaan muutenkin sen voinnin mukaanrasittamista. No Riinan ja Odan kanssa se ainakin tykkää juosta, hyppiä jaleikkiä vaikka kuinka jaehkä sellainen onkin sille parasta liikuntaa jossa saa itse määritellä liikkumistyylinsä.

Menneenä viikonloppuna oltiin munsteritalvipäivillä Lapualla. Siellä oli muutama muukin sisarus ja toivottavasti oli kaikille antoisaa. Kuuliaisuus nousi päivien teemaksi ja olikin oikein hyvä aihe ja itsekin olen sen suhteen tarkka ja olipas mukava nähdä että täysin samoilla linjoilla ja paljon samoja keinoja käytetäänVakkerin Timpan kanssa,vaikken ole koskaan aiemmin hänen koulutustaan nähnytkään. Itse sain päivien aikana yhden pienen oivalluksen, jonka voisin tehdä koulutuksessa toisin eli oikaista suoraan siihen mitä lopulta aikuisena vaadin ja jättää ihan turhan kiertotien pois välistä... Ja Nelli oli onneksi esimerkillinen äiti ja pokkasi noutokilpailun voiton lastensa silmien edessä. Tosin itse en tietenkään ollut aivan tyytyväinen Nellin suorituksiin, mutta täytyy varmaan vaan hyväksyä jos suoritukset kerranselkeään voittoon riittivät ja treenattukaan ei ole vuosiin ja arjessa ei tule pikkuvirheisiin puututtua.Vähänvieläkin vaikeampia noutokohteita kyllä odotin... janoutokilpailua ennenkävinkin testaamassa että kettu tulee käteen ja supikin ja tiesinhän kylläettä Nellihän noutaa vaikka avainnipun jos niin pyydän.Vinkiksi kaikille siis, ja näin meilläkin on aikoinaan treenattu: Koulutusnouto, noutoesinettä kannattaa vaihdella,noudattaa useita kohteita perättäin jamyös niin että vie piiloon noutokohteita ja ohjaa koiran sinne. Ja kun kerran on taidot kunnollaopittu, pysyy netallessa vuodesta toiseen, kuten Nellin kohdalla tuli todistettua.

Heinäkuussa 2017 muutimme koko "eläintarhan" ja firman kanssa Vihdistä Pusulaan yhdessä kuvioissa jo hetken aikaa pyörineen Markon kera. Aika homma tehdä kaikille elukoille asumukset ja aidata koko iso puutarha alue koirille, koska ihan vieressä menee pieni hiekkatie jossa koirien ei ole kuitenkaan syytä notkua itsekseen.

22.11.2017

Miska on poissa. Päätös oli todella, todella vaikea ja mietin ja emmin pitkään. Miska oli pirteä, vetreä ja aktiivinen ja vaikutti päällisin puolin terveeltä, kuten oli koko ikänsä ollut. Ei mitään vanhuuteen liittyviä oireita, jäykkyyksiä, pidätysongelmia tms ollut esiintynyt. Mutta, se ei suostunut enää syömään ja laihtui vauhdilla.Välillä se söi vähän ja sitten taas ei mitään. Hampaat olivat kyllä osa katki, muttei vika tuntunut niissä olevan, koska välillä söi ihan luita ja kuivamuonaa normaalin oloisesti ja välillä ei mikään kelvannut, ei edes herkut. Syy tuntui olevan ruokahalussa tai siis sen puutteessa, koska samaa ruokaa ei syönyt peräkkäin paria kertaa enempää ja välillä ei herkutkaan kiinnostaneet. Voimakkaat maut ja ihmisten ruokajämät kelpasivat parhaiten,mutta niitäkin upposi aivan liian vähän. Kaikkea kokeilin ja syötin ihan kädestä pitäen kanankaulojakin, peuranlihoja yms mutta ei se syönyt tarpeeksi kulutukseen nähden ja vaan laihtui laihtumistaan. Talvi ja kylmät kelit alkoivat olla edessä ja se oli jo luurangon laiha. Sitä ei voinut pitää ulkona kauaa, kun oli niin laiha, mutta ei se sisälläkään viihtynyt ja jopa karkasi välillä juoksentelemaan. Se oli edelleen aktiivinen ja olisi halunnut juosta ja liikkua, enkä ymmärrä miten se jaksoikin olla niin pirteä vaikka söi aivan liian vähän ja oli jo niin laiha. Sillä oli edelleen jaloissa lihakset, mutta selkäranka paistoi ja kylkiluut pystyi laskemaan laskemaan silmillä, joten oli pakko tehdä ratkaisu. Ja niin varasin Miskalle ajan tuttuun eläinlääkäriin ja sitä ennen vietimme vielä mukavan ulkoiluakin sisältäneen päivän ja se oli loppuun asti vaan niin iloinen. Eläinlääkäri lohdutti, että ratkaisu oli aivan oikea tilanteeseen nähden ja että todennäköisesti sisäelimissä kolkutteli jo jokin sairaus esim. syöpä tms joka vei ruokahalun siltä. Miska oli kuollessaan vain reilu 12 vuotias ja muutoin hyvässä kunnossa.

Ylläksen koiraladulla 2/-18 kovassa pakkasessa kuvattu pätkä koirahiihdosta, mitä meillä myös harrastetaan paljon

Münsterikerhon talvipäivillä jälleen mukana mukavalla porukalla. Riina pääsi noutokilpailussa finaalin, mutta sitten tuli liian vaikeita ohjaus tehtäviä ja taidot loppuivat kakaralla

Junkkari:

Junkkarissa oli mukana 8 pennusta 7 ja jopa Norjasta asti tuli Oda emäntänsä kera :)

Kaksi palkittu KAER osuudessa: Osvaltti NUO2 ja Odelma NUO3

Ja kaikilla muillakin oli kuuleman mukaan mukava päivä maastossa ja paljon hyviä kokemuksia ja palautetta. Tosi kiva tunnelma oli lauantain jälkeen.

Ulkomuotokatselmuksessa 1 x ERI ja muut EH ja H

2018

Syysmünsteripäivät:

Munsterikerhon mestari ja tietysti myös paras IMS Tarmokas Onnioskari NUO 1 !!!

---