Uusi sivu alkaen v. 2016 eteenpäin. Vanhemmat jutut ja kuvat löydät alasivulta

Tälle sivulle kirjoittelen satunnaisesti gerbiiliemme kuulumisia yms mitä milloinkin mieleen juolahtaa... Gerbiilien on tarkoitus saada myös joitakin poikueita ja nekin on esitelty täällä... Klikkaamalla kuvaa saat sen suurennettua ;)

PS. Gerbiileillämme on myös Petsie -profiilit

Alla on kuvia poikueista. Kuvateksteissä selostukset poikueen poikasista ja jos poikasia niistä on vielä kotia vaille tai varattavissa. Eri poikueista voi yhdistellä samaa sukupuolta olevia nuoria poikasia ihan vapaasti ja ne totutetaan valmiiksi toisiinsa meillä. Jos haluaa ostaa kerralla 3-4 kimpan sekin onnistuu ja silloin voi olla hyväksi että porukassa olisi hiukan ikäeroja, jolloin arvojärjestys muodostuu ja pysyy helpommin luonnostaan. Meillä voi olla nuorukaisia tai aikuisiakin myynnissä, joista poikasten kanssa yhdistämällä voi saada kivan ja toimivan kokoonpanon ;)

Yksineläjiksi ei myydä; ellei kotona ole jo kaveria odottamassa, on hankittava useampi samaan aikaan. Eikä tietenkään alaikäisille ilman vanhempien suostumusta. Poikasia on käsitelty runsaasti ja useiden ihmisten voimin ja ovat myös tottuneet monenmoiseen vilskeeseen ja mekkalaan ;)

Gerbiilien hinta meillä:  20,- / eläin. Hinta sisältää reilut tutut eväät, hoito-ohjeet ja rekisteröinti paperit.

Petsiestä löydät lisää kuvia ;)  Vaavit

S -poikueet: Synt 4.12.-17 (i.black - e.siamese / siamese pied), 3 urosta (2x black, siamese) 6 naarasta (4x black, burmese, burmese pied). Kuvassa myös U- (cappuccino)

R -poikue: Synt 1.12.-17 (i.burmese - e.burmese pied), 4 urosta (2x burmese, 2x burmese pied) 3 naarasta (burmese, 2x cappuccino)

OP-poika: Synt 12.11.-17 (i.black - e.burmese) / P -poikue: Synt 17.11.-17 (i.burmese pied - e. dove patched), 1 uros (dove patched) 4 naarasta (dove patched, siamese patched, siamese pied, pew)

O -poikue: Synt 9.11.-17 (i.black - e.black), 2 urosta (dove, black) 3 naarasta (3xblack)

N -poikueet: Synt 8.11.-17 (i.burmese pied - e.siamese / black), 4 urosta (siamese pied, siamese, burmese, black) 4 naarasta (2xburmese, black, pew)

M -poikue: Synt 5.11.-17 (i.siamese pied - e.burmese pied), 4 urosta (3x siamese pied, burmese pied) 1 naaras (pew)

L -poikue: Synt. 4.11.-17 (i.dove - e.black), 3 urosta (2xblack, siamese) 1 naaras (siamese)

6.11.-17 Jee, onnistuin. Siis olen yrittänyt pidentää gerbiileille päivää keinovaloin, kun aloittivat lisääntymiskautensa muutenkin niin myöhään ja aattelin ettei poikueita ehdi tulla enempää tälle vuodelle parin jo syntyneen lisäksi. Elikkä pari poikuetta nyt syntyi juuri viikonloppuna, paria odotellaan ihan koska vaan syntyväksi ja naaraat kiimailevat mukavasti vieläkin eli toivottavasti lisääkin on vielä tulollaan, ainakin yritystä on :)

Sitten: Usein on netistä lueskeltu että urokset tai naaraat ovat parempia lemmikeiksi tai että jommatkummat eivät tappele tai riitannu niin herkästi ja että tullakseen toimeen on gerbiilien oltava sisaruksia... Minä aina kaatelen romukoppaan näitä uskomuksia ja kuultuja totuuksia. Kokemuksieni perusteella: Gerbiilien ei tarvitse olla sisaruksia, vaan poikaset kun yhdistetään nuorina tulevat ihan yhtä lailla toimeen tai aivan yhtälailla sisaruksetkin voivat riitaantua aikuisina. Mielestäni isompi porukka tulee jopa paremmin toimeen jos eivät ole ihan tasaikäisiä eli tasavahvoja, vaan joku on selkeästi pomo jne. Sitten, gebujen yksilölliset luonne-erot menevät sukupuolisten erojen edelle, tosin naaraat voivat säilyä aavistuksen vilkkaampina ja urokset laiskistua iän myötä, mutta henkilökemiat ratkaisevat lopulta porukoiden välit. Olen tässä viime aikoina usein esitellyt esimerkkeinä kuinka kaksi siskosta jo nuorina alkoivat riidellä ja jouduin puuttumaan useamman kerran touhuun, kunnes kyllästyin ja erotin heidät. Toisessa terraariossa oli nuori uros ja naaras joiden porukkaan halusin toisen nuoren naaraan, ihan eri sukuakin siis ja pari otti sen vastaan kuin olisivat aina olleet yhdessä eli ei mitään ongelmia ja kolmikko jatkoi yhteiseloaan sopuisasti ja jälkikasvua odotellaan. Klaara-mummon, joka ei huolinut ketään uutta kaveria sen jälkeen kun olin sen tyttären erottanut jalostuskäyttöön ja joka ei siis aikanaan saanut kuin yhden poikueenkin kun ei huolinut uutta sulhoakaan. Klaara asuu nykyään kolmen nuoren pojan kanssa, kun laitoin sen lopulta kolmivuotiaana asumaan väliseinän taakse poikaporukasta, mutta Klaarapa päätti järsiä laudan läpi purujen alta reitin poikien luokse ja mitään riitoja ei tullut tai ole ollut vaikka ovat asuneet kimpassa jo syksyn. Ja siis pojat ovat molemmin puolin vuoden ikää ja eivät ole sisaruksia eivätkä nekään ole riitaantuneet vaikka ovat pahimmassa iässä ja naaras nyt porukassa...  

K-poikue: Synt. 16.10.17, isä Santtu (burmese pied) emä Olga (dove patched). 1 uros (dove patched) ja 3 naarasta (black pied, siamese, pew).

J-poikue: Synt. 5.10.17, isä Väinö (black) emä Komponentti (black). 3 urosta (black, dove, siamese) ja 2 naarasta (black, siamese).

I-poikue: Synt. 8.9.-17, 2 naarasta (siamese, siamese pied).

H-poikue: Synt. 2.9.-17, 2 urosta (smoke collared, cappuccino) 1 naaras (cappuccino). Isä Robert (burmese pied) emä Ninni (smoke/cappuccino white spotted)

F-poikue: Synt. 14.8.-17, 2 urosta (pew/dtw) ja 3 naarasta (2xblack, pew/dtw) Isä Väinö (black) emä Saara (siemese)

E-poikue: Synt. 13.8.-17, 1 uros (black pied) ja 3 naarasta (2x black, burmese) Isä Santtu (burmese pied) emä Olga (dove patched). G-poikue: Synt. 27.8.-17, 1 naaras (dove patched) Isä Santtu (burmese pied) emä Teresa (dove patched)

D-poikue: Synt. 8.8.-17, 2 urosta (siamese pied, burmese pied) ja 2 naarasta (pew ja burmese). Isä Niklas (siamese pied) emä Miina (burmese pied)

C-poikue: Synt. 27.7.-17, 1 uros (smoke/cappuccino collared) 4 naarasta (burmese pied, 3x smoke/capuccino collared). Isä Robert (burmese pied) emä Ninni (smoke/cappuccino white spotted)

B-poikue: Synt. 16.7.-17, 3 naarasta (2xblack, 1xpew/dtw) Isä Väinö (black) emä Saara (siamese)

A-poikue: Synt. 13.7. , 2 urosta (burmese pied) isä Robert (burmese pied) emä Natalie (siamese)

30.8.

Taas kesti pitkään ennenkuin gerbiili tyttöjen kiimat talvitauon jälkeen alkoivat ja kun sitten viimein alkoi, tuli kaikille yhtaikaa ja poikueitakin nyt sitten oikein roppakaupalla. Minulla on 8 jalostusikäistä naarasta ja niistä 6:lla nyt poikue yhtaikaa...

1/-17 Y-poikue 2 urosta ja 2 naarasta

Gerbiilit aloittivat talvitauon eli enää ei poikueita juuri ole näkynyt, vaikka jotkin parit jätin yhteen, koska olisin halunnut niistä toisenkin poikueen... 

V-poikueet 3.11. vas.kuvassa emät keskellä

V - poikueet (siskosten samana päivänä syntyneet yhteensä 10 poikasta ja vain yhdestä on varmuus kumman emän...), synt. 6.10.-16, vas.7 urosta (cappuccino, 2x nutmeg, agouti white collared, 2x black, burmese) ja oik. 3 naarasta (black, cappuccino, nutmeg)

S -poikue, synt. 19.9.-16: 1 uros (burmese pied) ja 3 naarasta (burmese, siamese, siamese pied) / T -poikue, synt. 20.9.-16: 1 uros (burmese) ja 4 naarasta (burmese patched, 3x dove patched)

P -poikue, synt. 2.8.-16: 1 naaras (pew) / R -poikue, synt. 3.9.-16: 1 uros (burmese pied) ja 2 naarasta ( 2xpew)

25.9.-16

Nyt on alkanut gerbiilitkin lisääntyä ja onnistuneita poikueita alkanut tulla, mikä on tietysti suotavaakin, koska olenhan panostanut nyt tuohon kasvatukseen taas ihan kunnolla ja gerbiileitäkin on tullut haalittua aika liuta... Uroksia löytyy tällä hetkellä: Ilmari, Iisakki, Niklas, Reiska, Oliver ja Robert. Ja naaraita: Klaara, Miina, Lissu, Jäsen, Darja, Ninni, Natalie, Olga, Olivia ja Pamela. Kaikki noista eivät tietenkään ole jalostusikäisiä vaan osa on liian vanhoja tai nuoria ja osa parhaan jalostusiän ohittaneista muutenkin muuttaa silloin tällöin nuorukaisten seurana uusiin koteihin, koska ikävä kyllä kaikki eläkeläiset eivät vaan mahdu asumaan meille jos kasvattaakin aion. Ja poikueistanikin tietysti jää useimmiten joku/jotkut kotio :) Värejä omista elikoista löytyy nyt sekä yksivärisinä että kuviollisina: Black, burmese, siamese, dove, cappuccino, pew, joista neljä ensimmäistä edelleen ne pääasialliset ja nuo kaksi muuta lähinnä väliaikaisena apuna. Noita kaikkia siis myös syntyy ja joitakin muitakin satunnaisesti noiden geeneistä voi tulla.

 

2.8.-16

Gerbiililapsosten kanssa on viimein alkanut onnistaa kunnolla ja tuossa alempana kuvassa oleva N-poikuehan on jo isoja ja tässä heti alla on kuvassa hyvinvoiva muutaman viikon ikäinen O-poikue, josta tarjolla etenkin uroksia vielä. Niiden luovutus on 16.8. alkaen. Lisäksi tänään syntyi Lissulle poikue, joka tällä kertaa toivottavasti onnistuu toivotusti. 

O-poikue, synt. 5.7.-16. 5 urosta (siamese patched, burmese, dove, 2x pew) ja 3 naarasta (2xblack, dove)

N -poikue,, synt. 1.5.-16. 1 uros (siamese pied) ja 3 naarasta (burmese, siamese, cappuccino white spotted)

28.4.- 16

Kuten jotkut tietävätkin ja tuonne kanien puolelle kirjoitinkin on elämässä ollut viimeaikoina vastoinkäymisiä ihan turhankin paljon. Gerbiili-touhut ja kasvatuskin ovat niistä kärsineet. Jokatapauksessa gerbiilien kasvatusta on tarkoitus jatkaa ja olen nyt käyttänyt reilusti vaivaa ym sen elvyttämiseksi ja lähiaikoina olisi sitten poikueita taas toivon mukaan onnellisesti syntymässä.