Poikasen hinta on normaalisti (35-) 40 - 50 euroa / kpl (turkin ja värityksen mukaan), varausmaksu on 10 euroa, joka vähennetään lopullisesta hinnasta.  -Hinta sisältää aina pussin tuttua ruokaa ja mahd.muutakin alkuajan evästä, sekä epäviralliset "paperit", joissa tietoja ko.kanin lisäksi poikueesta ja suvusta, sekä tarvittaessa kattavat hoito- ym ohjeet. Poikueet ovat huolella suunniteltuja ja hoidettuja. Itselläni on kaikkien poikueiden ja vanhempien suhteen tiukat kriteerini ja selkeät tavoitteet. Perusoletuksena minulla on että poikaset ovat kaikinpuolin ok, eli vailla purenta- tms vikoja, jos havaitsen jossakin yksilössä huomauttamista mainitsen asiasta aina ja pikkuvirheetkin otan huomioon hinnassa (vakavampia virheitä en tyrkkää kenenkään kiusaksi).

Poikaset tottuvat tietysti runsaaseen käsittelyyn niin lapsien kuin aikuisten, monenlaiseen melskeeseen, usein myös autoiluun, vieraisiinkin paikkoihin ja ihmisiin ja näkevät koiria ja kissoja eli sopivat mainiosti lapsiperheisiinkin. Poikasten kynsiä on leikelty, niitä on käännelty ja tarkasteltu joka suunnasta. Myös ruokia ovat saaneet maistella laidasta laitaan ja ovat saaneet aina imeä emoa tarpeeksi pitkään ja kasvaa isossa laumassa eli ovat vahvamahaisia ja sosiaalisia.

Kasvattaja: Taru Lamminen, Pusula     Mail: taru@puutarha-lemmikit.net

Poikueista löydät tiedot kuvineen alta syntymäjärjestyksessä. Aluksi kevätpoikueet ja perässä syyspoikueet poikuenumerojärjestyksessä.   

Poikue  1 / -23


Risteytyskani              Od.koko aikuisena: noin 2kg

 

Synt. 30.03.2023                   -Poikueessa: 2 urosta ja 1 naaras

 

-Poikueessa väreinä ja karvanlaatuina: Pystyt tai luppakorvat ja osalla harjas. Urokset: Kelta-musta japanilainen, x-kirjava ss (mm), sinikeltainen japanilainen x-kirjava (Mm). Naaras: Kelta-musta perhonen x-kirjava (MM)

 

Isä: Veeti

Leijonaluppa. Väriltään sinikeltainen japanilainen ? x-kirjava, Mm-harjas. Utelias ja aktiivinen pienikokoinen poika. Synt. Ruotsissa, suku ei tiedossa

 

Emä: Sanni

Harjaksellinen pystykorvainen risteytys. Luonnonkeltainen perhonen. Toisaalta kiltti, mutta silti topakkuuttakin löytyy. Kooltaanhiukan reilu 2kg.

Emänisä: Santtu -Harjaksellinen risteytys. Väriltään sinikeltainen japanilainen, Mm-harjas. Utelias, kiltti ja eloisa, vielä hyvin nuori poika. Kooltaan n.2kg

Emänemä: Lilli -Luppakorvainen kääpiöluppa tyyppinen risteytys. Väriltään luonnonkeltainen perhonen ja turkiltaan normaali ilman harjasta. Kiltti.

 

                                     

Poikue 2 / -23


Risteytyskani              Od.koko aikuisena: Vähän alle 2kg 

 

Synt. 01.04.2023                   -Poikueessa: 1 uros ja 2 naarasta  

 

-Poikueessa väreinä ja karvanlaatuina: Tod.näk.pystyt korvat ja kaikilla harjas. Uros: Musta/harmaa x-kirjava (MM). Naaraat: musta x-kirjava, valkokorva. (Mm), kelta-musta japanilainen (Mm)

 

Isä: Veeti

Leijonaluppa. Väriltään sinikeltainen japanilainen ? x-kirjava, Mm-harjas. Utelias ja aktiivinen pienikokoinen poika. Synt. Ruotsissa, suku ei tiedossa

 

Emä: "Pimu" / Pikku-Musta

Leijonanharjas-tyyppinen risteytys. Pienet pystyt korvat, töpäkkä vartalo ja Mm-harjas. Väriltään musta ja kooltaan n. 1,8kg.

Emänisä: Raineri -Leijonaharjas-hermeliini-risteytys, Mm-harjas, Väriltään rusk.soop. venäläinen, n.1,5kg. Utelias ja seurallinen.

Emänemä: Helmi -Pystykorvainen harjaksellinen risteytys, väriltään kelta-musta japanilainen

 


Poikue 3 / -23


Risteytyskani                       Od.koko aikuisena: noin 2kg

 

Synt. 01.04.2023                  -Poikueessa: 4 urosta ja 1 naaras

 

-Poikueessa väreinä ja karvanlaatuina: Tod.näk. luppa- tai puoliluppa korvat ja kaikilla harjas. Urokset: 2 x Vaaleapohjainen japanilainen (Mm), Valkopohjainen japanilainen x-kirjava ss (MM), kelta-musta japanilainen (Mm). Naaras: Kelta-musta japanilainen, x-kirj. (MM)  

 

Isä: Veeti

Leijonaluppa. Väriltään sinikeltainen japanilainen ? x-kirjava, Mm-harjas. Utelias ja aktiivinen pienikokoinen poika. Synt. Ruotsissa, suku ei tiedossa

 

Emä: Roosa

Pystykorvainen pörröinen karvapallo, väriltään sinisiamsoopeli japanilainen, MM-harjas. Kooltaan hiukan yli 2kg. Todella kiltti.

Emänisä: Sasu - Pienehkö n.1,8kg, pystykorvainen risteytys. Väriltään tumma ruskeasoopeli, Mm-harjas. Kiltti, kaikinpuolin mukava jo vanhempi herrasmies, joka kuitenkin vielä pirteä ja utelias.

Emänemä: Pehmo-Paula - Leijonaluppa tyyppinen risteytys. Väriltään ruskeasoopeli perhonen. MM-harjas ja kokonaan pitkäkarvainen. Kiltti ja mukava, hyvin muiden kanien kanssa toimeentuleva

 

Poikue 4 / -23


Leijonaluppa risteytys Od.koko aikuisena: noin 2kg


Synt. 11.04.2023            -Poikueessa: 2 urosta


-Poikueessa väreinä ja karvanlaatuina: Tod.näk. luppa- tai puoliluppa korvat ja kaikilla harjas. Urokset: 2 x kelta-musta japanilainen (MM + Mm).


Isä: Veeti
Leijonaluppa. Väriltään sinikeltainen japanilainen ? x-kirjava, Mm-harjas. Utelias ja aktiivinen pienikokoinen poika. Synt. Ruotsissa, suku ei tiedossa


Emä: Reipas-Riitta
Leijonaluppa-tyyppinen risteytys, Mm-harjas. Väriltään kelta-musta perhonen. Luonne hiukan topakka, mutta kiltti ja sosiaalinen kuitenkin. Kooltaan n. 2,5kg
Emänisä: Villa-Veikko -Puoliluppakorvainen harjaksellinen risteytys. Väriltään siamsoopeli-japanilainen perhonen, MM-harjas, turkki kauttaaltaan lyhyehkö, mutta tiheä. Utelias, kiltti ja touhukas poju. Kooltaan n. 2kg.
Emänemä: Lilja -Kääpiöluppa-tyyppinen risteytys. Väriltään luonnonkeltainen,



Poikue 5 / -23


Leijonaluppa risteytys Od.koko aikuisena: vähän alle 2kg


Synt. 17.04.2023        -Poikueessa 5 poikasta, joista 1 uros ja 4 naarasta


-Poikueessa väreinä ja karvanlaatuina: Tod.näk. luppa korvat ja kaikilla harjas. Uros: Kelta-musta japanilainen (MM-harjas). Naaraat: Musta perhonen x-kirjava valkokorva ss (Mm-harjas), ruskeasoopeli perhonen x-kirjava valkokorva ss (MM), kelta-musta viitta x-kirjava valkokorva ss (Mm), kelta-musta viitta x-kirjava ss (MM)


Isä: Eeka
Leijonaluppa. Väriltään madagaskar viittakuvio, MM-harjas. Utelias, kiltti, vielä nuori poika. Kooltaan vajaa 2kg
Isänisä: Chico -Leijonaluppa, kelta-musta japanilainen vk, ss.
Isänemä: Prissy -Siamsoopeli-japanilainen


Emä: Nemi-Naamio
Musta perhonen x-kirjava valkokorva, Mm-harjas. Pystyt korvat ja pienehkö kooltaan. Kiltti luonteeltaan.
Emänisä: Houdini´s Avalanche - Pieni, rodunomainen kääpiöluppa. Väriltään sinisilmäinen valkoinen.
Emänemä: Lumikki - Pystykorvainen risteytys, Mm harjas. Väriltään ruskeasoopeli-japanilainen perhonen-venäläinen :) ja kooltaan n. 2kg.



Poikue 6 / -23


Leijonaluppa-risteytys Od.koko aikuisena: vähän alle 2kg


Synt. 17.04.2023 -Poikueessa 6 poikasta, joista 4 urosta ja 2 naarasta


-Poikueessa väreinä ja karvanlaatuina: tod,näk. puoliluppa tai luppakorvat. Urokset:sinisilmäinen valkoinen, mustavalkoinen japanilainen, 2 x kelta-musta japanilainen (Mm-harjas). Naaraat: sinisilmäinen valkoinen (Mm), kelta-musta japanilainen


Isä: Veeti
Leijonaluppa. Väriltään sinikeltainen japanilainen ? x-kirjava, Mm-harjas. Utelias ja aktiivinen pienikokoinen poika. Synt. Ruotsissa, suku ei tiedossa


Emä: Lara
Keltainen x-kirjava ss, Mm-harjas. Pystyt tuuheakarvaiset korvat. Kiltti luonteeltaan.
Emänisä: Houdini´s Avalanche - Pieni, rodunomainen kääpiöluppa. Väriltään sinisilmäinen valkoinen.
Emänemä: Sara - Siamsoopeli japanilainen, MM-harjas ja melko tuuhea turkki muutenkin. Pystyt korvat ja kiltti luonteeltaan.


Poikue 7 / -23


Risteytys Od.koko aikuisena: noin tai vähän yli 2kg


Synt. 24.04.2023 -Poikueessa 1 poikanen, joka naaras


-Poikueessa väreinä ja karvanlaatuina: Naaras: Musta perhonen. Tod.näk. pystyt korvat


Isä: Täplä-Tapsa
Harjaksellinen risteytys. Väriltään sininen perhonen, Mm-harjas. Utelias, kiltti ja eloisa, vielä ihan nuori poikanen. Kooltaan tosi pieni
Isänisä: Beta Tauri - Pieni, pystykorvainen kääpiöluppa ja pieni hopea rotujen risteytys. Väriltään madagaskar viitta.
Isänemä: "Pimu" / Pikku-Musta - Leijonanharjas-tyyppinen risteytys. Pienet pystyt korvat, töpäkkä vartalo ja Mm-harjas. Väriltään musta ja kooltaan n. 1,8kg.


Emä: Veronika
Pystykorvainen risteytys, Mm harjas. Väriltään ruskeasoopeli venäläinen ja kooltaan 2,3kg.
Emänisä: Touho -Luppakorvainen risteytys. Väriltään ruskeasoopeli, vajaa 2kg. Utelias, kiltti ja touhukas.
Emänemä: Vaalea-Venla -Pystykorvainen harjaksellinen risteytys, MM-harjas väriltään sinisiamsoopeli japanilainen

Nämä seuraavat poikueet ovat vahinkoja, joissa kaikissa isänä sama nuori uros viime syksyltä. Onni oli että se on melko vierasta sukua kaikille muille paitsi äitille ja siskollensa. Ja syntyneiden poikueiden emätkin olivat pääsääntöisesti eli paria lukuunottamatta ne, jotka oli tarkoitus astuttaa joka tapauksessa kesällä... Värivalikoima vaan on nyt melko samanlaista kaikissa. Syksyksi ei siis enää poikeita ole tulossa näiden takia.


Poikue 8 / -23

Risteytyskanin poikasia Od.koko aikuisena: noin 2kg

Synt. 24.06.2023              -Poikueessa 6 poikasta, joista hengissä 2 urosta ja 3 naarasta

-Poikueessa väreinä ja karvanlaatuina: Tod.näk. pystyt korvat ja kaikilla harjas. Urokset: 2 x siamsoopeli japanilainen, (MM-harjas). Naaraat: 3 x siamsoopeli japanilainen (MM-harjas)

Isä: ”Jäppinen”
Pystykorvainen risteytys. MM-harjas. Väriltään siamsoopeli japanilainen. Utelias, kiltti, ketterä ja eloisa, viihtyy oikein hyvin sylissäkin, vielä ihan nuori poika.
Isänisä: Pera - Puoliluppakorvainen risteytys. Väriltään kelta-musta japanilainen, Mm-harjas. Utelias ja kiltti. Kooltaan vähän yli 2kg
Isänemä: Roosa - Pystykorvainen pörröinen karvapallo, väriltään sinisiamsoopeli japanilainen, MM-harjas. Kooltaan hiukan yli 2kg. Todella kiltti.


Emä: Sara
Siamsoopeli japanilainen, MM-harjas ja melko tuuhea turkki muutenkin. Pystyt korvat ja kiltti luonteeltaan ja hyvä emo poikasille.
Emänisä: Sasu - Pienehkö, pystykorvainen risteytys. Väriltään tumma ruskeasoopeli, Mm-harjas. Utelias ja kiltti jo vanhempi herrasmies. Kooltaan n.1,8kg
Emänemä: Kuura - Luppakorvainen leijonaluppa tyyppinen risteytys. Väriltään sinisiamsoopeli japanilainen. Kiltti.



Poikue 9 / -23


Risteytyskanin poikasia Od.koko aikuisena: noin 2kg


Synt. 24.06.2023            -Poikueissa yht. 5 poikasta, joista 3 urosta ja 2 naarasta


-Poikueessa väreinä ja karvanlaatuina: Urokset: siamsoopeli japanilainen (Mm-harjas), 2x kelta-musta japanilainen (MM-harjakset) . Naaraat: kelta-musta japanilainen (MM-harjas), sinikeltainen japanilainen (MM-harjas)


Isä: ”Jäppinen"

Ks.ed.


Emä: Jompikumpi seuraavista, poikaset menivät sekaisin ihan pieninä ja emätkin samanvärisiä, kokoisia ja hyvin samantyyppisiä, vaikkakin ihan eri sukuisia ja ikäisiä…


Raita-Reetta - Luppakorvainen risteytys, Mm harjas. Väriltään kelta-musta japanilainen.
Pipsa -Pystykorvainen risteytys, Mm harjas. Väriltään kelta-musta japanilainen.



Poikue 10 / -23


Risteytyskanin poikasia Od.koko aikuisena: noin 2kg


Synt. 24.06.2023 -Poikueessa 6 poikasta, joista 5 urosta ja 1 naaras


-Poikueessa väreinä ja karvanlaatuina: Urokset: sinisoopeli white (MM), 2 x ruskeasoopeli white (MM+Mm), 2x sinisoopeli venäläinen (MM+Mm). Naaraat: ruskeasoopeli


Isä: ”Jäppinen”
Ks.ed.


Emä: Raisa
Pystykorvainen risteytys, Mm-harjas, ruskeasoopeli white venäläinen. Hiukan omaa luonnetta omaava, mutta kuitenkin hyvin porukassa toimeentuleva ja helposti käsiteltävä vielä nuori naaras.
Isänisä: Täplä-Tapsa - Pystykorvainen hyvin pienikokoinen risteytys, Mm-harjas, väriltään sininen perhonen. Utelias, kiltti ja eloisa.
Isänemä: Maisa – Pystykorvainen, sulavalinjainen ristetytys, väriltään musta otter, normaali karva, ei harjasta. Kiva ja reipas luonteinen.



Poikue 11 / -23


Risteytyskanin poikasia Od.koko aikuisena: noin 2kg


Synt. 07.07.2023                     -Poikueessa hengissä 4 poikasta, joista 2 urosta ja 2 naarasta


-Poikueessa väreinä ja karvanlaatuina: Tod.näk. pystyt korvat ja kaikilla harjas. Urokset: Musta otter (Mm) siamsoopeli japanilainen, (MM). Naaraat: 2 x siamsoopeli japanilainen (MM)


Isä: ”Jäppinen”
Ks.ed.


Emä: Miisa
Pystykorvainen risteytys, ei harjasta, värilttän musta otter. Omaa luonnetta omaava ja aika vauhdikas, mutta kuitenkin hyvin porukassa toimeentuleva vielä nuori naaras.
Isänisä: Täplä-Tapsa - Pystykorvainen hyvin pienikokoinen risteytys, Mm-harjas, väriltään sininen perhonen. Utelias, kiltti ja eloisa.
Isänemä: Maisa – Pystykorvainen, sulavalinjainen ristetytys, väriltään musta otter, normaali karva, ei harjasta. Kiva ja reipas luonteinen.



Poikue 12 / -23


Risteytyskanin poikasia Od.koko aikuisena: noin 2kg


Synt. 07.07.2023                -Poikueessa 5 poikasta, joista 2 urosta ja 3 naarasta


-Poikueessa väreinä ja karvanlaatuina: Tod.näk. pystyt korvat ja kaikilla harjas. Urokset: Musta perhonen (MM), siamsoopeli japanilainen venäläinen (Mm). Naaraat: Ruskeasoopeli x-kirjava, (MM), ruskeasoopeli perhonen x-kirjava ss (Mm), kelta-musta perhonen (Mm)


Isä: ”Jäppinen”
Ks.ed.


Emä: Nemi-Naamio
Musta perhonen x-kirjava valkokorva, Mm-harjas. Pystyt korvat ja pienehkö kooltaan. Kiltti luonteeltaan.
Emänisä: Houdini´s Avalanche - Pieni, rodunomainen kääpiöluppa. Väriltään sinisilmäinen valkoinen.
Emänemä: Lumikki - Pystykorvainen risteytys, Mm harjas. Väriltään siamsoopeli-japanilainen perhonen-venäläinen :) ja kooltaan n. 2kg.

Kanipoikueet -23