Poikasen hinta on normaalisti 40 - 50 euroa / kpl (turkin ja värityksen mukaan), mahdollinen varausmaksu on 10 euroa, joka vähennetään lopullisesta hinnasta.  -Mukana tulee epäviralliset "paperit", joissa tietoja ko.kanin lisäksi poikueesta ja suvusta, sekä tarvittaessa hoito- ym ohjeita. Poikueet ovat huolella suunniteltuja ja hoidettuja. Itselläni on poikueiden ja vanhempien suhteen tiukat kriteerini ja selkeät tavoitteet. Perusoletuksena minulla on että poikaset ovat kaikinpuolin ok, eli vailla purenta- tms vikoja, jos havaitsen jossakin yksilössä huomauttamista mainitsen asiasta aina ja pikkuvirheetkin otan huomioon hinnassa (vakavampia virheitä en tyrkkää kenenkään kiusaksi).

Poikaset tottuvat tietysti runsaaseen käsittelyyn niin lapsien kuin aikuisten, monenlaiseen melskeeseen, jotkut myös autoiluun, vieraisiinkin paikkoihin ja ihmisiin ja näkevät koiria ja kissoja eli sopivat mainiosti lapsiperheisiinkin. Poikasten kynsiä on leikelty, niitä on käännelty ja tarkasteltu joka suunnasta. Myös ruokia ovat saaneet maistella laidasta laitaan ja ovat saaneet aina imeä emoa tarpeeksi pitkään ja kasvaa isossa laumassa eli ovat vahvamahaisia ja sosiaalisia.

Kasvattaja: Taru Lamminen, Pusula     Mail: taru@puutarha-lemmikit.net

Poikueista löydät tiedot kuvineen alta syntymäjärjestyksessä. Aluksi kevätpoikueet ja perässä syyspoikueet poikuenumerojärjestyksessä.   

Poikue 1 / -24


Leijonalupparisteytys                 Od.koko aikuisena: noin 2kg

Synt. 25.04.2023                    -Poikueessa: 2 urosta ja 1 naaras


-Poikueessa väreinä ja karvanlaatuina: Pystyt / luppakorvat ja kaikilla harjas. Urokset: Madagaskar (MM), madagaskar perhonen (MM) Naaras: Kelta-musta perhonen (MM)


Isä: Eeka
Leijonaluppa. Väriltään madagaskar viittakuvio, MM-harjas. Utelias, rohkea, määrätietoinen ja kiltti poika. Kooltaan vajaa 2kg


Isänisä: Chico -Leijonaluppa, kelta-musta japanilainen vk, ss.
Isänemä: Prissy -Siamsoopeli-japanilainen


Emä: Sanni
Harjaksellinen pystykorvainen risteytys. Luonnonkeltainen perhonen. Toisaalta kiltti, mutta silti topakkuuttakin löytyy. Kooltaan hiukan reilu 2kg.


Emänisä: Santtu -Harjaksellinen risteytys. Väriltään sinikeltainen japanilainen, Mm-harjas. Utelias, kiltti ja eloisa, vielä hyvin nuori poika. Kooltaan n.2kg
Emänemä: Lilli -Luppakorvainen kääpiöluppa tyyppinen risteytys. Väriltään luonnonkeltainen perhonen ja turkiltaan normaali ilman harjasta. Kiltti.  


Poikue 2 / -24


Risteytys                               Od.koko aikuisena: n. 2kg


Synt. 28.04.2024                   -Poikueessa: 3 urosta


-Poikueessa väreinä ja karvanlaatuina: Pystyt tai luppakorvat ja kaikilla harjas. Urokset: Musta x-kirjava valkokorva (MM), ruskeasoopeli x-kirjava valkokorva (Mm) ja sinikeltainen x-kirjava valkokorva (MM)


Isä: Veeti
Leijonaluppa. Väriltään sinikeltainen japanilainen ? x-kirjava, Mm-harjas. Utelias ja aktiivinen pienikokoinen poika. Synt. Ruotsissa, suku ei tiedossa


Emä: Veronika
Pystykorvainen risteytys, Mm harjas. Väriltään ruskeasoopeli venäläinen ja kooltaan 2,3kg.


Emänisä: Touho -Luppakorvainen risteytys. Väriltään ruskeasoopeli, vajaa 2kg. Utelias, kiltti ja touhukas.
Emänemä: Vaalea-Venla -Pystykorvainen harjaksellinen risteytys, MM-harjas väriltään sinisiamsoopeli japanilainen

Poikue 3 / -24


Risteytys                                  Od.koko aikuisena: vähän alle tai noin 2kg


Synt. 09.05.2024                      -Poikueessa: 1 urosta ja 2 naarasta


-Poikueessa väreinä ja karvanlaatuina: Voi tulla pysty tai luppa korvat ja kaikilla harjas. Uros: Sinikeltainen perhonen (Mm). Naaraat: Kelta-musta perhonen (Mm) ja siamsoopelijapanilainen (Mm)


Isä: Täplä-Tapsa
Harjaksellinen risteytys. Väriltään sininen perhonen, Mm-harjas. Utelias, kiltti ja eloisa. Kooltaan pieni, reilusti alle 2kg


Isänisä: Beta Tauri - Pieni, pystykorvainen kääpiöluppa ja pieni hopea rotujen risteytys. Väriltään madagaskar viitta.
Isänemä: "Pimu" / Pikku-Musta - Leijonanharjas-tyyppinen risteytys. Pienet pystyt korvat, töpäkkä vartalo ja Mm-harjas. Väriltään musta ja kooltaan n. 1,8kg.


Emä: Roosa
Pystykorvainen pörröinen karvapallo, väriltään sinisiamsoopeli japanilainen, MM-harjas. Kooltaan hiukan yli 2kg. Todella kiltti.


Emänisä: Sasu - Pienehkö n.1,8kg, pystykorvainen risteytys. Väriltään tumma ruskeasoopeli, Mm-harjas. Kiltti, kaikinpuolin mukava jo vanhempi herrasmies, joka kuitenkin vielä pirteä ja utelias.
Emänemä: Pehmo-Paula - Leijonaluppa tyyppinen risteytys. Väriltään ruskeasoopeli perhonen. MM-harjas ja kokonaan pitkäkarvainen. Kiltti ja mukava, hyvin muiden kanien kanssa toimeentuleva



Poikue 4 / -24


Leijonaluppa risteytys                 Od.koko aikuisena: noin 2kg


Synt. 10.05.2023               -Poikueessa: 2 urosta ja 2 naarasta


-Poikueessa väreinä ja karvanlaatuina: Tod.näk. pystyt korvat ja osalla harjas. Urokset: 2x musta otter (Mm + mm). Naaraat 2x musta otter (Mm + mm)


Isä: Martti
Harjaksellinen pystykorvainen risteytys. Väriltään madagaskar x-kirjava ss, Mm-harjas. Utelias ja kiltti. Kooltaan vähän päälle 2kg.


Isänisä: Houdini´s Avalanche - Pieni, rodunomainen kääpiöluppa. Väriltään sinisilmäinen valkoinen.
Isänemä: Raita-Reetta - Leijonaluppa-tyyppinen risteytys. Mm-harjas, luppakorvat. Väriltään kelta-musta japanilainen ja kooltaan n.2,3kg. Kiltti ja sosiaalinen ja huolehtiva emo.


Emä: Miisa
Pystykorvainen risteytys, ei harjasta, värilttän musta otter. Omaa luonnetta omaava ja aika vauhdikas, mutta kuitenkin hyvin porukassa toimeentuleva vielä nuori naaras.


Isänisä: Täplä-Tapsa - Pystykorvainen hyvin pienikokoinen risteytys, Mm-harjas, väriltään sininen perhonen. Utelias, kiltti ja eloisa.


Poikue 5 / -24


Leijonaluppa risteytys                 Od.koko aikuisena: noin 2kg


Synt. 12.05.2023           -Poikueessa 5 poikasta, joista 3 urosta ja 2 naarasta


-Poikueessa väreinä ja karvanlaatuina: Tod.näk. luppa korvat ja kaikilla harjas. Uros: 3x Kelta-musta japanilainen (2x Mm + mm). Naaraat: 2x kelta-musta perhonen (Mm + mm)


Isä:
Pystykorvainen risteytys, Mm-harjas. Väriltään kelta-musta japanilainen ja kooltaan vähän vajaa 2kg. Utelias ja tomera poika.


Isänisä: Veeti - Leijonaluppa. Väriltään sinikeltainen japanilainen ? x-kirjava, Mm-harjas. Utelias ja aktiivinen pienikokoinen poika. Synt. Ruotsissa, suku ei tiedossa
Isänemä: Lara - Keltainen x-kirjava ss, Mm-harjas. Pystyt tuuheakarvaiset korvat. Kiltti luonteeltaan.


Emä: Lumikki
Pystykorvainen risteytys, Mm harjas. Väriltään ruskeasoopeli-japanilainen perhonen-venäläinen :) ja kooltaan n. 2kg. Kiltti ja sopuisa.


Emänisä: Robert -Pieni pystykorvainen leijonanharjas tyyppinen risteytys, MM-harjas, Väriltään rusk.soop. venäläinen, n.1,5kg. Utelias, kiltti ja touhukas nuorukainen.
Emänemä: Peppi-Pitkäkorvainen -Luppakorvainen, Mm-harjaksellinen risteytys, väriltään ruskeasoopeli perhonen, kolltaan reilu 2kg. Tosi kiltti.



Poikue 6 / -24


Leijonaluppa-risteytys                 Od.koko aikuisena: vähän alle 2kg


Synt. 08.06.2023           -Poikueessa 4 poikasta, joista 2 urosta ja 2 naarasta


-Poikueessa väreinä ja karvanlaatuina: tod,näk. puoliluppa tai luppakorvat. Urokset: Sinikeltainen japanilainen (MM), kelta-musta japanilainen (Mm-harjas). Naaraat: 2x sinikeltainen japanilainen (MM + Mm)


Isä: Eeka
Leijonaluppa. Väriltään madagaskar viittakuvio, MM-harjas. Utelias, kiltti, vielä nuori poika. Kooltaan vajaa 2kg


Isänisä: Chico -Leijonaluppa, kelta-musta japanilainen vk, ss.
Isänemä: Prissy -Siamsoopeli-japanilainen


Emä: Pipsa
Pystykorvainen risteytys. Mm-harjas. Väriltään kelta-musta japanilainen. Kiltti ja sopuisa, vaikkakin aika eloisa.


Emänisä: Pera - Puoliluppakorvainen risteytys. Väriltään kelta-musta japanilainen, Mm-harjas. Utelias ja kiltti. Kooltaan vähän yli 2kg
Emänemä: Roosa - Pystykorvainen pörröinen karvapallo, väriltään sinisiamsoopeli japanilainen, MM-harjas. Kooltaan hiukan yli 2kg. Todella kiltti.

Kanipoikueet -24