Loppuvuonna emme ehtineet muiden asioiden vuoksi koiria enää linnuille viemään, tosin Cardalla oli ikävä kyllä runsaasti jäljestyskeikkoja (ikävää siksi, koska tarkoittaa siis runsaasti haavakoita ja kolareita). Pitäisi alkaa varmaan Nellistä pikkuhiljaa tekemään sille seurajaa, koska pahimmillaan monta jäljestyskeikkaa viikossa alkoi jo selvästi käymään sen voimille. Varsinkin kun se esim. kerran turhautuneena, kun haavakko elukkaa ei tavoitettu, otti päivän päätteeksi pitkän jänisajon umpihankeen... Kun ei ikinuoren työkoiran pää ymmärrä ettei vanhentuva kroppa enää ole ihan parhaassa iskussa, joutui se kärsimään siitä sitten pitkän aikaa.   

29.10

Olin Nellin kanssa viime perjantaina kokeessa ja hyvin alkanut päivämme kaatui sitten viimeiseen erään, kun tuomari olisi halunnut sille vielä pudotuksen palkitakseen ykkösellä... Eli Nelli sortui sitten päivän lopuksi paukusta matalalla lentäneen linnun perään, jonka lähtöä en puskan takaa itse nähnyt ja se suljettiin. Tuomarin mielestä Nelli oli siihen asti ykkösessä kiinni, ja vahvasti, ennen mokaamistaan ja kehui aiempaa riistatyötä kriitikissäkin täydelliseksi ja olisi antanut sen perusteella täydet 5 pistettä riistatyöstä. Hakukin oli hänesti tarpeeksi hyvää, aktiivista ja riistalle pyrkivää, vailla ainuttakaan miinustavaa rasitetta.

Tuomari siis piti Nelliä niin hyvänä että hanskaa varmasti kaiken ja hän piti pudotusta tarpeellisena ykköseen ja olisi pitänyt saada noutolintukin alas... Hän kyllä vielä kokeen jälkeenkin harmitteli epäonnistumista, koska ei kuulemma turhan usein näe yhtä vakuuttavia riistatöitä kuin Nellillä kokeessa. Ja tässä tapauksessahan meidän koko viimeinen hakuerähän meni vähän pieleen kun juuri oli ollut usealla koiralla riistatilanne vartin sisään ennen Nelliä ja sitten heti samaan maastoon Nelli hakuun runsaiden kuumien jälkien sekaan ja sehän kävi tosi kuumana heti alusta asti. Nelli seisoi kuitenkin hienosti erän loppupuolella lintua ja sen molemmat seisonnat kokeessa kestivät hyvin minun ja tuomarin lähestymisen rauhassa jutellen ihan "persiiseen kiinni" ja avanssitkin vakuuttivat tuomarin, kun Nelli ampaisee yhdestä käskystä suoraan lintuun. Nelli myös pysähtyy itse linnun lähtiessä, mutta kuumenee sitten jälkikäteen paukusta yms... Ja nyt kaiken mennessä pieleen, en nähnyt lainkaan linnun lähtöä ja tajusin sen vasta ampujan ampuessa, jolloin oli jo myöhäistä. (ja siihenkään ei saanut yritettyä pudotusta, kun lintu lensi maata viistäen vain puolen metrin korkeudella). Nellihän ei myöskään yritä lainkaan varsinaisesti ottaa lintua kiinni, vaan livistää vain kuumetessaan uudelleen hakuun. Olenkin syyttänyt itseäni miksen tajunnut komentaa 'paikkaa' silloin kun Nelli pysähtyi hetkeksi ojan reunalle, koska olisihan minun pitänyt kuitenkin tajuta sen linnun lähtevän juuri silloin... 

Ikinä ei ole minua harmittanut näin paljon kokeen jälkeen, kun meille olisi periaatteessa riittänyt vaikka se hyvä kakkonenkin, enkä ollut itse kovin innolla enää pudotusta lähdössa iltapäivällä hakemaan... Myös ampujaa harmitti kovin ettei ollut mm. saanut aiemmasta riistatyöstö sitä pudotusta... Nelli ei myöskään harkoissa mene perään oikeastaan koskaan, vaan vain kun kierrokset käyvät liian kovilla, eli koetilanne tms... Elikkä yli puolet Nellin peräänmenoista on tapahtunut kokeissa ...ei anna ihan oikeata kuvaa koirasta :(

Treenasimme runsaasti myös lauantaina ja sunnuntaina (oltiin koko viikonloppu fasutilalla) ja oikein tahallaan järjestettin hankalia ja kuumentavia tilanteita ja yritettiin saada mokia esille, ettei aina tarvitsisi mennä kokeeseen mokailemaan. Sunnuntaina saimme sentään lopulta yhden peräänmenon tapaisen aikaiseksi ja lauantainakin yksi luvaton noutoon lähtö linnun jo ehdittyä pudota maahankin saakka ihan koiran lähelle. Mutta kun koiran seisonnat kestää senkin että Carda touhuili riistatilanteissa seassa vapaana ja sitten minulla oli Miska hihnassa ja menin sen kanssa antamaan avanssi käskynkin aivan Nellin viereen, jopa hiukan etupuolelle ja silti se kesti hyvin ja pysähtyikin linnun lähtiessä ja ammuttaessa, niin on se kumma että kokeessa sattuu tuollaista kuten perjantaina.
Tosin Nellillä on aikamoinen taipumus riistakateuteen eli ehkä vieraiden koirien läsnäolo saa sen siksi pönttöilemään. ...äiteen tyttö ;) -Cardakin nosti sunnuntaina maastosta itse neljä kertaa linnun, kun huomasi ettei kukaan aiokaan tehdä sen kanssa riistatöitä oikeasti, niin alkoi selvästi kiukutella ja osoittaa mieltä. Meillä kun oli tarkoitus Cardalla vain hämmentää pakkaa mukana maastossa touhuillessaan, mutta eihän se tyydy jäämään toisten varjoon...
Ja kuitenkin Cardan kanssa perjantain koepäivänä haettiin ihan rutiiniluontoisesti ja oikeaoppisen toiminnan myötä maastosta päivän päätteksi reilussa viidessä minuutissa noutolintu kokeessa palkittavien koirien noutosuorituksia varten... (herätti hiukan huomiota tuollainen eleetön viilipytty "kone") Eli mummoon voi vieläkin luottaa aina tarpeen vaatiessa :) Carda olisi muuten varmasti saanut aikanaan tuolta tuomarilta kiitosta, koska hän arvosti kaikkein eniten koirassa taitavaa riistatyöskentelyä ja koiran kykyä löytää riistaa.

8.10.

Viikonloppuna kävin Nellin kanssa Pohjanmaan lakeuksilla Nivalassa Ladies Trialissa Eijan ja Rudin kanssa ja olihan siellä montakymmentä muutakin koiraa... Lauantaina Nellin haku ei lähtenyt kahdessa ekassa erässä käyntiin lainkaan sille ominaisesti, vaan se juuttui useasti tarkistelemaan lintujen hajuja. Olihan niissä tietysti ihan tuoreet hajut, kun oli juuri ennen sen vuoroa ko paikoista tehty riistatöitä, mutta kummallisen kauan se niihin takertui, kun normaalisti se ei kauaa viitsi ihmetellä vaan kiirehtii jatkamaan matkaa. Liekkö jännityskin (myös ohjaajan...) vaikuttanut asiaan myös. Kolmanteen erään se jo lähti hiukan reippaamman oloisena ja löysikin nopeasti lintuja joita seisoi. Hyvän avanssin ja pyyparven pölähdettyä ilmaan se seisahtui aivan hetkeksi ja sitten pyrähti pätkän tiirailemaan lintujen perään. Ihan hassua, kun se ei harjoituksissa mene lainkaan perään ja pysähtyy nätillä käskyllä (kuten viikko aiemmin monessa tilanteessa peräjälkeen), niin miksi sitten kokeessa? Sitä ei kuitenkaan tuosta suljettu ja kylmän linnun noudon jälkeen se palkittiin AVO 3 tuloksella, josta alamme nyt sitten parantelemaan. Illalla hotellihuoneessa Eijan kanssa päivän tapahtumia kerratessa teimme sotasuunnitelmia seuraavan päivän koetta varten (mm.olla itse rennosti ja välttää jännittyneitä kovalla äänellä annettuja komentoja, jotka ehkä kiihdyttävät tms. koiraa entisestään), mutta eipä niistä ihan niin helposti onnistunut pitämään kiinni...

Seuraavana aamuna Nelli starttasi ekana pellon laidasta päästen siis puhtaaseen pöytään ja ehkä jännitystäkin oli niin koiralta kuin ohjaajalta jo hälvennyt, joten haku alkoi heti aamusta ihan Nellimäisesti ja saimme tuomariltakin vuolaasti kehuja. Ekan erän loppupuolella Nelli otti myös elämänsä ekan jänisajon ja minultakin meni pasmat sekaisin eikä sopivia sanojakaan suusta heti tullut. Jänis sai onneksi eksytettyä Nellin aika pian ja se saatiin takaisin hakualueelle luovimaan. Toiseen erään Nelli sitten lähti valmiiksi melko kuumana, kun juuri ennen tienpenkalta meidän jälkijoukon jaloista pölähti fasaani lentoon ja laskeutui ihan lähelle peltoon ja kyllähän Nelli sen vielä kahvitauonkin jälkeen muisti... Fasaani ei onneksi enää ollut siinä mihin oli laskeutunut, koska Nellihän lasketti melko vauhdilla sinne tsekkailemaan. Sen pengottua hetken lähimaastoa otin pillillä pois ja vinkkasin pellon toiselle laidalle luoville, jotta irtaantuisi hetkeksi ja yrittäisi sitten uudelleen alusta. Fasaani oli kuitenkin juossut melkoisen matkan ja parissa ojassakin enkä uudestaan enää kuumana käyvää Nelliä keskeyttänyt (olisi ehkä pitänyt?) Se seisahtui ensin ojan reunalle, mutta laskeutui sitten näkymättömiin ojaan. Jonkin ajan kuluttua ollessamme jo hyvin lähellä ko paikkaa petti hermo ojassa; ei varmaa tietoa kummalta ensin, mutta ainakin Nelliltä sitten, koska tuli vauhdilla ylös ojasta linnun perässä ja pisti linnulle minusta luvattoman paljon vauhtia matkaan... Sen jälkeen harjoittelimme jälkijoukossa asiallisesti kulkemista hyvän tovin. Loppupäivästä tuomarimme halusi kuitenkin ottaa Nellin vielä parihakuun, jotta ryhmämme alkaisi löytää riistaa paremmin esiin. Melko alussa Nelli teki taas luvattomuuksia livistäen mustasukkaisesti toisen koiran alueelle ja tottelemattomasti vielä tarkisti vauhdilla naapurinkin aluetta laajalti ennen palaamista omalle puolelleen, jolla sitten parin luovin jälkeen heikossa myötätuulessa törmäsi isoon peltopyyparveen. Itsekin yllätyin niin että suustani pääsi vain se vaistomainen normaali nopea 'paikka'-käsky ilman tehostettua äänenkäyttöä ja kas kummaa Nelli seisahtui niille sijoilleen ilman pienintäkään pyrkyä nyt sitten perään. Sen jälkeen itse totesin jo, että Nelli on omat tilaisuutensa saanut ja pilannut, eikä enempää tarvitse. Näin ne hommat vaihtelee; sitten kun haku kokeessakin luistaa, se löytää hyvin riistaa, mutta törppöilee muutoin. ...jatkamme harjoituksia ja yritetään hankkia rutiinia hommiin, kun luvattoman vähän olen sen kanssa ehtinyt touhuta.      

Saimme viikonloppuna myös iloisia uutisia: Nellin isä Platte sai lauantaina toisen AVO 2:sen 74 pisteellä ja siitä tuli nyt FI MVA !!!

27.9.

Joka syksyinen metsästysreissumme Pohjois-Karjalassa on takana. Ekan viikon reissussa oli Jura kera Miskan ja Nellin. Ensin alkuun menee aina hetki löytää linnut ja muutenkin totutellessa olosuhteisiin, joten onnistumissaldoksi ensimmäiseltä viikolta jäi Miskalle vain yksi teeri. Nelliä ei metsässä oikein onnistanut ja sen ekan viikon ainoaksi meriitiksi jäikin melkoisen pitkä haavakko tavin nouto. Se ui sinnikkäästi sukeltelevan linnun perässä reilun vartin, kunnes vihdoin sai napattua sen suuhunsa ja ui vielä sitkeästi lintu tukevasti suussa pitkän matkan rantaan takaisin. 

Toiseksi viikoksi reissulle menin sitten minäkin lapsiemme ja Cardan kanssa. Cardalla oli - tietysti - heti ekana päivänä hieno riistatyö koppelolle, mutta ohilaukauksen takia ei lintua saaliiksi asti saatu. Carda on kyllä niin pomminvarma metsälinnuilla :) Tosin onhan sillä jo kokemustakin rutkasti; tämä oli nimittäin jo sen 11.sta syksy samoissa tutuissa itärajan tuntuman metsissä. Sorsia Carda sentään pääsi noutamaan useampaan otteeseen ja teki hommat rutiinilla ja innokkaasti, selkeästi nauttien aina kun pääsi töihin. 

Miskallekin tuli jälkimmäisellä viikolla jo paremmin onnistumisia ja lintusaalistakin saatiin... Sen kunto myös kasvoi reissun mittaan kohisten ja loppuaikana senkin haku alkoi ajoittain lähteä käsistä ja pari kunnon jänisajoakin nähtiin, joilta se kuitenkin saatiin sopivassa tilanteessa käskystä pois (toinen hömppä pitkäkorva juoksi muutaman metrin päästä nuorempaa poikaamme Miska perässään ja hänen metsäpäivänsä oli silloin pelastettu...)

Nelli osoittautui liian "röyhkeäksi" ja varomattomaksi arkoina olleille metsälinnuille ja siihen kun lisätään oma varovaisuuteni ampumisen suhteen, niin saalis saldomme jäi metsässä nollaan. Nelli on kuitenkin aivan uskomattoman sinnikäs ja kestävä juoksija; se pistelee menemään pitkällä loikalla vauhdikkaasti isoja särkkiä ylös ja alas toisensa perään, eikä edes upottavat suot saaneet sitä hidastamaan. Tosin välillä vähän hermostuin siihen, kun se alkoi viilettää turhan kaukana ja kovaa, niin että itse sai tosissaan pistää tossua toisen eteen, jotta se pysyi kohtuuetäisyydellä (mikä metsässä on omasta mielestäni maastosta riipuen muutaman sadan metrin sisällä), heti jos hidastelin, se alkoi tehdä aivan liian pitkiä lenkkejä, kun nopeana hyvin ehti... onneksi se pitää kuitenkin itse yhteyttä hyvin, eikä ole kauaa kadoksissa (paitsi kerran, kun se livisti autolle palatessa vielä tarkistamaan täysvauhtia puolessa tunnissa Miskan hakeman päivälenkin) Onhan se toisaalta välillä kivaa, kun voi itse seisoskella hakkuuaukon reunassa tai särkän laella ja katsella kun koira kiertää hehtaaritolkulla itsekseen... tosin välillä ajattelin kauhulla että tuolla kun se alkaisi seistä niin minulta menisi ainakin puoli tuntia päästä sen luokse ;) Ensimmäisen kerran se silminnähden vaikutti väsyneeltä vasta viikon ja neljän päivän jälkeen iltapäivästä, -ja se siis teki monen tunnin päiviä täysillä metsässä...     

5.9.

Tänä iltana juuri ennen auringonlaskua täydellisen sateenkaaren värittäessä taivasta Arttu nukkui pois keskuudestamme omalle pedilleen autoon, kytättyään vielä viime hetkiin asti kissoja eläinlääkärin pihamaalla. Päätös oli meille erittäin raskas, mutta järjellä ja tulevaisuutta ajatellen paras ratkaisu sekä sille itselleen, että myös meidän jaksamisen kannalta. Olimme jo jonkin aikaa olleet pisteessä, jossa edistymistä ei enää tapahtunut ja kuitenkin jäljellä oli vielä sen menneisyydestä asioita, jotka rasittivat meitä ja sitä sekä henkisesti, että fyysisesti ja estivät myös sen käytön varsinaiseen metsästykseen, johon sillä olisi ollut vahvat vietit ja suuri intohimo. Täydennän myöhemmin asioita tarkemmin Artun omalle sivulle ja lisään vielä viimeisten päivien kuvat ja videot koirista, jotka kuvastavat niitä hyviä muistojamme iloisesta ja vauhdikkaasta Artusta.

Viime viikonloppuna olimme myös münsteripäivillä koko neljän koiran lauman kanssa. Miska ja Nelli olivat myös mestaruuskokeessa, joka oli puintitilanteen vuoksi metsässä, mutta eivät saaneet kumpikaan tulosta. Kokeen kaikkiaan 32:sta koirasta vain kaksi pikkumünsteria palkittiin, mutta positiivista oli, että yhtään koiraa ei sortunut peräänmenoon tai suljettu kokeesta. Isomünsterit saivat kokonaisuudessaan kehuja hakutyöskentelystä, mikä on melkoisen uusi ilmiö... Miskan ja Nellin hakuakin kehuttiin, vaikkeivat nyt ihan parasta pistelleetkään. (- Nellin koearvostelu: Nellin haku on sopivan laajaa ja hyvävauhtista. Alue tulee haettua tarkasti. Ohjattavuus myös hyvä. Kestävyyskin erinomainen, mutta lintuja ei päivän aikana löytynyt. Joten riistatyön puuttuessa palkinnotta. / Marko Paukkeri.  - Miskan arvostelu: Haku: Rauhallisella laukalla yläpäisesti hakeva koira, sopivasti itsenäinen. Kuviointi kunnossa. Tuulenkäyttö pääsääntöisesti kunnossa. Rasitteena törmäys teereen ja plussana tuo siipipoikkinaisen teeren ohjaajalle.  / Jukka Rohkimainen)

27.8.

Metsästyskausi onkin jo startannut vauhdikkaasti ja koirat ovat päässeet rutkasti noutohommiin. Meidän tytöt ovat kukin olleet vuorollaan niin kyyhkystyksessä kuin sorsastuksessa mukana ja jokainen on saanut haeskella lintuja niin maalta kuin vedestä riittämiin. Tosin nuorempien tyttöjen valeraskaudet ovat saaneet pöntöt vähän sekaisin ja toiminta on välillä ollut hiukan vähemmän terävää... Olimme myös juuri viikonlopun porukalla jahdissa, johon osallistuivat Melli ja Mossekin Markon ja Katjan kera :)  

Petojenkin kanssa ovat olleet osa tekemisissä... Cardalle ne nyt ovat varsinainen intohimo, mutta Miskakin yllätti jokin aika sitten positiivisesti, kun ilmestyi metsän siimeksestä ylpeästi kantaen, itsenäisesti löytämänsä ja oma-aloitteisesti tappamansa supikoiran kanssa.

Cardakin alkaa taas olla oma itsensä... se kun oli onnistunut hankkimaan kesän mittaan kunnon pissitulehduksen itsellensä (eli vasta toinen sairastuminen elämänsä aikana) ja on nyt ollut vahvalla antibioottikuurilla. Ja minä kun jo kesällä hetken luulin että se alkaa vanheta kun oli hiukan vaisumpi ja läähätti useammin...

27.7.

Kesä on jo vierähtänyt pitkälle ja touhua on riittänyt muiden "harrastusten" parissa rutkasti ja koirat olleet vähän "lomilla"... 

Kuitenkin jo heti alkukesästä kävivät Nelli ja Miska suorittamassa vesityökokeet ja saivat molemmat täydet pisteet 🙂 (juoksuajoista huolimatta; Miskalla oli juuri ottipäivät parhaimmillaan ja kotona odotteli Arttu-sulho, mutta suoritti se silti työnsä)

Surullisempia uutisia on, että M-pentueen Mindy on poistunut joukostamme paremmille metsästysmaille heinäkuun alussa sairauden seurauksena 😥

15.4.

Carda ja Arttu olivat tänään näyttelyssä käväisemässä: Arttu sai EH:n ja Carda Sertin ja oli ROP ja tietysti ROP VET 🙂 -"Mummona muotovalioksi" on siis Cardalla vain yhden sertin päässä...😀

22.3.-

Kevätaurinko jo sulattelee lumia vauhdilla ja metsästuskausikin on jo pääosin takana. Kuluneesta kaudesta jäi koirien suhteen lopulta ihan positiivinen mieliala ja innolla odotellaan uutta kautta. Vähän yhteenvetoa lähinnä metsästyshommista koirakohtaisesti:

Cardan ajateltiin jo olevan niin vanha, että siirtyisi pikkuhiljaa eläkkeelle, mutta sepä oli toista mieltä ja yllätti kerta toisensa jälkeen innokkaalla ja ahkeralla työskentelyllä, mikä tietysti konkarin kokemuksella tuotti myös tulosta aina kun tilaisuus oli :) Ja uskomattoman sinnikkäästi se jaksoi välillä työskennellä (vaikka välillä kävi vähän sääliksi kun se yritti useamman tunnin jäljitellä hangella juoksevia fasaaneja upoten itse kaulaa myöten lumeen), ihan "jalattomaksi" asti, mutta oli aina hetken levon jälkeen valmiina töihin, eikä mistään aamujäykkyyksistäkään ollut ikinä tietoakaan eli ihan oikea teräsmummohan tuo tuntuu olevan... 11-v. ja täysi peli vielä !

Miska otti tällä kaudella sitten niitä Kaer tuloksia metsästä ja pellolta ihan liukuhihnalla, lukuunottamatta paria alkukauden koetta joissa ei tullut riistakosketuksia lainkaan. Mutta yhtäkään sulkemista ei enää tullut :) Saalisvarmuus on muutenkin vakiintunut Miskan kanssa ihan mukavaksi, vaikka onhan sen perusolemus vieläkin vähän tuollainen tuulella käyvä ja helposti kierroksia ottava... Miska on jännä siinä suhteessa (epärodunomainen), että se ei välitä kuolleesta ja talteenotetusta riistasta juurikaan; eli ammuttu lintu noudetaan kerran talteen ja that's it, ei kiinnosta enempää, tai jos vaikkapa supikoira tekeytyy kuolleeksi se menettää mielenkiintonsa siihen. Mutta elävän ja liikkuvan riistan suhteen se kyllä käy kuumana. Ja hommissa pitää olla tyyli mukana eli kun esim. seisotaan riistaa, sen kyllä havaitsee uunompikin. Siksipä vieläkin se "sähkösetteri" lempinimi tavallaan pätee... 
...Ja aiheesta poiketen onhan se nyt sitten se muotovaliokin.

Nellillä oli alkukaudesta erinäisiä pikkuongelmia riistankäsittelyssä, mutta olihan se vielä ihan nuorikin, toista syksyään vasta aloitteleva. Mutta loppukaudesta siitä sitten kehkeytyi varsinainen kone eli luotettava peli tilanteeseen kuin tilanteeseen :) Harmi, ettei kokeita enää talvella ollut ja loppusyksyllä se tulosyritys kaatui laukauksesta pieneen singahdukseen riistan perään, mikä jäi siis sitten nopeasti kokonaan pois. Juuri tällaisista koirista tykkään, koulutuksessa ja murkkuvaiheissa on tullut vastaan kaikenlaista "pikkuista" vastahankaa, mutta niistä on selvitty hiukan enemmän töitä tekemällä ja tuloksena on sitten luotettavasti toimiva koira, jonka kanssa on ilo touhuta ihan mitä vain. 
Iloiseksi minut teki myös, kun pääsin todistamaan kuinka Carda antoi Nellin työskentelylle "hyväksyntänsä" ja Carda jäi itse säestämään pari metriä Nellin taakse lintuseisonnalla, eikä yrittänytkään omia tilannetta :)

Artusta ei ole metsästyksellisesti kerrottavaa, se tykkää kovasti noutamisesta jne. mutta on se kyllä niin perusteellisesti pilattu joidenkin asioiden suhteen, ettei oikein enää jaksa edes yrittää korjata, kun ei enää edistymistä juuri tapahdu ja on noita muitakin... Se on päässyt välillä touhuamaan hiukan metsästykseenkin liittyvissä puuhissa, mutta esim. asetta ei voi kyllä käyttää. Sen näytöt rajoittuvatkin siihen, että sen haku on vauhdikasta ja yläpäistä (tosin nykyään laajudeltaan aika rajoitettua johtuen siitä aiemmasta karkailutaustasta) ja osaa kyllä seisoakkin... -(pätkä puuttuu)- ...ja tykkää noutaa niin maalta kuin vedestä. Myös arkielämässä aina silloin tällöin välähtelee takautumia menneisyydestä ja se on kieltämättä raskasta kaikkien kannalta (kun ei voi täysin luottavaisin mielin olla kukaan koskaan), vaikka se pääosin jo hyvin elämässä pärjääkin ja uusien asioiden yms suhteen ei ole ongelmia ollut.

20.2.

Olimme viikonloppuna viettämässä perinteistä tapaamista kasvattien kanssa Koiviston fasaanitilalla. Pitkästä aikaa kelikin oli suotuisa meille ja viikonloppu sujui ongelmitta.
Mukana olivat meidän ja omien koiriemme Cardan, Miskan, Nellin ja Artun lisäksi: Risto, Tuija ja Janne kera Sepen ja Fuugan, Marko Mellin ja Mossen kanssa, Kimmo ja Rysty, sekä osalle vanha tuttu Timppa kera nykyisen ruskean partanaaman... Mukana oli myös omaa koiraa vailla oleva Mika ja lauantaina oli lajiimme tutustumassa pari vierailijaa riistanhoitoyhdistyksestä, sekä -piiristä. 
Kaikille tuli onnistumisia ja jokainen oli tyytyväinen viikonlopun antiin, mikä siis oli tietenkin tavoitteenakin :) Osa oikein puhkui innostusta kotiinlähtiessä...

Itsekin olimme tyytyväisiä koiriimme: Cardakin etsi niin innolla ja kovasti töitä tehden lintuja toisten jäljiltä että pakko sillekin oli kerran palkkioksi suoda mahdollisuus linnulle, ja tietysti konkarin varmuudella ja ylpeästi se hoiteli homman kotiin. 
Miskan tahti oli sille tätänykyä ominaista eli paljon hyviä onnistumisia ja sitä myötä riistatilanteita ja saalistakin runsaasti, ja sitten väliin mahtui vähän huolimattomuusvirheitäkin.
Nelli oli viikonlopun "yllättäjä", vaikka minä jo sisimmässäni luotin siihen, mutta nyt Jurakin joutui tunnustamaan että se on lahjakas ja hyvänenäinen jo varmatoiminen täysiverinen metsästyskoira, jolla mennään onnistuneesta riistatilanteesta toiseen ja se suorittaa puhtaasti vaativampiakin tehtäviä. (melko vaativaa oli esim koiran itsensä syvyisessä tuiskulumihangessa suorittaa n.150m etäisyydeltä ja syvän ojan takaa haavoittuneen kukon nouto virheettömästi) Ja vaikka ohjaajan tms takia joku tilanne menisikin pieleen ei se piittaa, vaan seuraava tilanne taas hoidetaan täyden kympin edestä. Myöskään minkäänlaista peräänmenoa ei sillä ollut vaan pysähtyi nätisti linnun lähtiessä, vaikka edellisestä tilanteesta olisikin lintu jäänyt avanssista kuusen alta suuhun :)  
Arttua ei varsinaisesti linnuille viety, mutta sai sekin juosta energiansa kunnolla "pelloille" Se ei enää yritä samalla tavalla karkailla, joten sekin pääsee nauttimaan enemmän vapaudesta :)

13.2.2012

Miska ja Carda kävivät näyttelyssä ja Miskasta tuli nyt sitten MUOTOVALIO viimeisen Sertin myötä ja Carda oli ROP Veteraani.