Kun Carda haettiin huhtikuussa 2001 Saksasta meille, perheeseemme kuului minun lisäkseni puoliso Jura, sekä 5 ja 10 vuotiaat saksanpaimenkoirat Ronja ja Basse. Carda osoittautui heti hyvin omapäiseksi, terhakaksi ja fiksuksi eikä ollut pelkoa että se jäisi toisten jalkoihin. Ensimmäisenä kesänä Carda harjoitti taitojaan lemmikkikanien, perhosten ja pikkulintujen kanssa. Tottelevaisuutta treenattiin myös ahkerasti. Varsinaisen riistan kanssa se pääsi tekemisiin elokuussa kyyhkystyskauden alkaessa. Jo ensimmäisenä syksynään, reilu puolivuotiaana Carda toimitti noutavan koiran virkaa kuin vanha tekijä. Varsinainen riistatyöskentely ei vielä ollut ihan hallinnassa, tai siis lähinnä voimakkaan riistavietin omaava koira ei pysynyt omistajiensa hallinnassa...

Cardan ollessa 1½vuotias osallistuimme junkkariin, jossa se ei kuitenkaan saanut edes mahdollisuutta näyttää taitojaan. Siitä mielemme pahoittaneena ja sisuuntuneina ilmoitimme Cardan heti kotiin päästyämme uuteen kokeeseen.. Carda saikin sieltä NUO3 tuloksen, vaikka menikin jonkun matkaa linnun perään, ja saimme kovasti kannustusta tuomarilta. Loppusyksystä syntyi myös esikoislapsemme, johon koiristamme etenkin Carda suhtautui hyvin äidillisesti ja otti pojan "suojelukseensa".

Seuraavana syksynä 2003 Carda oli 2½ vuotias ja toimi metsällä jo kuten kunnon kanakoiran pitääkin. Osallistuimme vain yhteen kokeeseen, mikä on jälkikäteen harmittanut kovasti, mutta se koe meni ainakin hyvin. Huonossa kelissä monet koirat epäonnistuivat, mutta Cardaa ei kaatosateet sun muut haittaa ja se hoiteli hommansa oikein mallikkaasti. Siitä tuli samalla Uudenmaan kanakoiraharrastajien AVO luokan mestari 76 pisteellä ja runsailla kehuilla tuomarilta.

-04 kesällä koiristamme vanhin, koiralauman pomo, kuoli ja ristiriidat kahden nuoremman koiramme kesken lisääntyivät. Carda oli nuorempi, mutta olisi halunnut olla pomo. Suurin osa ajasta oli sopuisaa, mutta välillä leimahti riidaksi... Syksyllä Cardaa ilmoiteltiin sitten useampiin kokeisiin. Välillä se onnistui melko hyvinkin, eka koe meni nenäpunkkien vuoksi aivan piloille (tämän nenäpunkki asiankin jouduimme siis kantapään kautta opettelemaan), mutta niiden häädön jälkeen hajuaisti taas toimi normaalisti. Hieman ihmettelimme, kun Carda väsyi niin nopeasti, eikä kunto tuntunut kasvavan. Marraskuun lopulla tod.näk. syy sitten löytyi, kun sen pissan mukana tuli verta. Sillä oli jo rankaksi päässyt tulehdus virtsarakossa, ollut ilmeisesti koko syksyn, mutta kun se ei "pikkuvaivoista" piittaa eikä niitä osoita, emme osanneet aavistaakkaan. Parin vahvan lääkekuurin jälkeen koira oli taas kunnossa, eikä sillä muita tulehduksia ole ollutkaan tähän mennessä.

Keväällä -05 mietimme ahkerasti Cardan pennuttamista, sillä oli jo ikää sen verran että asia oli päätettävä, paljon myöhemmäksi ei voinut enää lykätä. Toisaalta minä itse odotin myös vauvaa. Lopulta Cardan juoksun alettua laskimme, että jos kaikki menee hyvin, niin pennut ehditään luovuttamaan uusiin koteihin juuri ennen omaan H-hetkeäni. Päätimme ottaa riskin. Kun päätös Cardan pennuttamisesta oli tehty, viimeinen saksanpaimenkoiramme muuti loppuelämäkseen vanhempieni luo koirien välisten riitojen välttämiseksi .

Cardan maha kasvoi tosi suureksi, eikä se pystynyt lopputiineydestä edes syömään ja juomaan kunnolla, vaan oksenteli jatkuvasti pentujen painaessa mahalaukkua. Käytimme ison mahan vuoksi Cardan myös eläinlääkärillä röntgenissä, jotta voisimme olla varmoja kaikkien pentujen syntymisestä, kun tietäisimme lukumäärän etukäteen. No se oli niin täynnä pentuja ettei turvallinen määrä röntgensäteitä läpäissyt sitä, saimme vain arvion "reilusti yli kymmenen" .

Carda synnytti 13-14.7 välisenä yönä kaiken kaikkiaan 15 (7u+8n) painoltaan 300-465g kokoista pentua, joista kolme kuoli jo synnytyksessä ja 3 kuoli vielä pienenä. Henkiin jäi 4 urosta ja 5 narttua, hyvin eloisia ja vahvoja pikkukoiria. Rankan lopputiineyden heikentämän Cardan voimat loppuivat kokonaan aamuyöllä 8 pennun synnyttyä nopeassa tahdissa ja sitten alkoivat ongelmat. Oksitosiini-piikkien ja nesteytyksen avustuksella kaikki pennut saatiin kuitenkin normaaliteitse maailmaan, tosin osa ei selvinnyt hengissä . Ekoina päivinä pennuille annettiin vuorotellen myös lisämaitoa pullosta, kun kuivuneesta Cardasta ei aluksi riittänyt kaikille tarpeeksi evästä. 

Pikkuiset olivat uskomattoman tarmokkaita (kauniisti sanottuna...)😀, josta siis kennelnimikin juontaa. Alle viikon ikäisinä ne jo hoippuivat jaloillaan silmät vielä ummessa ympäri pentulaatikkoa ja kiipeilivät Cardan ruoka-astioihin yms. Sittemmin pentulaatikon laitojakin korotettiin ja korotettiin ja silti osa pennuista löytyi aamuisin olohuoneesta tms.

Pennut kasvoivat ja kehittyivät hyvin ja tasaisesti ja olivat kaikki hyvin terhakoita ja aktiivisia pikkuriiviöitä. Silloin 2½v. ikäinen poikammekin kouli ja totutti pentuja säälimättä mm. koviin ja yllättäviin ääniin, yhtäkkisiin polkutraktori hyökkäyksiin, kottikärry ajeluihin... Laukauksien ääniin, autoiluun ja moneen muuhunkin pennut ehtivät tottua jo alustavasti yhdessä. 5 viikkoisesta lähtien testailimme pentujen metsästystaipumuksia ja luonnetta ja kirjasimme havaintoja ylös tulevaisuuden vertailuja varten ja auttaaksemme löytämään jokaiselle ostajalle parhaiten sopivan pennun. 6 pentua lähtikin omiin koteihin luovutusiässä, Melina hieman myöhemmin ja Mikikin sai oman kodin n.4kk iässä. Miska jäi meille, vai pitäisikö sanoa jättäytyi... Se karkasi joka yö pentulaatikosta ja päivisin tarhasta, ollakseen Cardan kanssa kahdestaan tai seikkaillakseen omin päin ja jostain syystä se oli myös Cardan lellikki. Meidän mielestä se oli todellinen kovaääninen ja hillittömän vilkas riesa ja ehkä sen siksi päätettiin antaa jäädä, ainakin se erottui joukosta 🙃 .