Käytän Suomen kennelliiton koiran
myyntisopimusta, jonka perusmyyntiehdot ovat pohjana. Pennut luovutetaan
el.lääkärin tarkastamina kirjallisen raportin kera ja useampaan kertaan
madotettuina. Tunnistusmerkintä ja rekisteritodistus kuuluvat tietysti mukaan.
Pennusta maksetaan käytännössä 1000 €, edellyttäen että koira lonkka- ja
kyynärkuvataan.
(Sopimuksessa
sitoutetaan seuraavasti: Normaalihinta 1250€, alennettu hinta 1000 €,
alennuksen syy lonkka+kyynärkuvausehto.)
Pennun hintaan kuuluu henkilökohtaista
yksilöllistä opastusta, neuvontaa ja koulutusapua tarpeen mukaisesti
kasvattajan toimesta. Kasvattaja järjestää myös tapaamisia kasvateille esim. omalla tilalla tai munsteripäivien yhteyteen.
Ilmoitan pentujen omistajat rotujärjestön eli saksanseisojakerhon, sekä Suomen münsterikerhon jäseniksi, jos uusi omistaja ei ennestään niihin kuulu. Ensimmäisen vuoden jäsenyys on näinollen ilmainen ja sitä voi jatkaa halutessaan maksamalla jäsenmaksun seuraavana vuotena.
Pennun hintaan sisältyy junkkari-kokeen osallistumismaksu tai vaihtoehtoisesti jonkin muun omistajan haluaman
samanhintaisen nuo-luokan kaer-kokeen osallistumismaksu.
Lisäksi pennun mukana tulee aloituspaketti,
jossa mm. leluja, panta + talutin, herkkuja ja ruokaa. (Ruokaa ja tarvikkeita voi
ostaa myös erittäin edullisesti lisää)
Pennun sitovasti varanneet (250,- varausmaksuna) saavat jo etukäteen sähköisesti runsaan tietopaketin rodusta,
koulutuksesta yms. -Ruokinta- hoito ja kasvatus/koulutusohjeista tulee
myös paperilla lyhyt tiivistetty versio pennun mukana, johon on kirjattu
myös juuri kyseistä pentua koskeva erityisinformaatio.
Pentu valitaan yhteistyössä tulevan perheen kanssa. Valitsen sopivan
tuntuiset omistajat "mutu"- tuntumalla haastattelujen perusteella ja varsinaisia
erityisehtoja ei metsästyskäytön ja hyvien koiranpito aikeiden lisäksi ole.
Sopimukseen kirjataan myös: Jos koira
aiotaan myydä tai lopettaa, on kasvattajaa informoitava asiasta
ja kasvattaja voi lunastaa koira tarvittaessa tai avustaa
uuden kodin löytämiseksi.
Perinteisiä sijoitus
sopimuksia en juurikaan tee, koska se on hankalaa tällaisen käyttörodun
kyseessä ollen ja käyttötulosvaatimuksien takia, mutta seuraavanlainen
mahdollisuuskin on: Jos narttu osoittautuu jalostuskelpoiseksi, eikä
omistajaperhe ole kiinnostunut pennuttamisesta, voimme jälkikäteen sopia
nartun vuokraamisesta pentueen teettämiseksi kasvattajan piikkiin.
(Käytännössä maksan koiran hinnan takaisin ja maksan kaikki pentueeseen liittyvät kustannukset)